Voitto ei kuitenkaan tullut aivan perinteisellä tavalla, sillä maaliviivan ensimmäisenä ylittänyt Antti Rantala sai viiden sekunnin aikarangaistuksen pakotettuaan Miemoisin ulos radalta.

– Hieman ikävää voittaa tällä tavalla, mutta tuntuuhan se silti hyvältä. Nautin finaalista todella paljon, kilpailu oli kovaa Vartiaisen ja Rantalan kanssa. Viikonloppu on ollut todella dramaattinen mutta tuntuu todella hyvältä voittaa kotiradalla ja kotimaassa, summaili voitostaan hämmentynyt Miemois.

Botniaringin rata isännöi Legends World Finalsia. Kuva: Speedpix.ch

Miemois järjestäytyi finaalilähtöön lauantaipäivän jälkeen kolmannesta ruudusta. Mies joutui välillä jo hiekoille asti, mutta kaasutti maaliviivalle lopulta toisena. Rantalan rangaistuksen jälkeen 18-vuotias nimettiin Semi-Pron uudeksi maailmanmestariksi.

Toiseksi ajoi kuopiolainen Joonas Vartiainen, jolle niin ikään mennyt Legends-kausi on ollut ensimmäinen laatuaan. Kolmannelle korokkeelle asteli silminnähden pettynyt seinäjokelainen Antti Rantala.

Legends-autojen maailmanfinaalit ajettiin ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen ulkopuolella.

Legend cars World Finals Semi-Pro top 3

  1. Philip Miemois 15:15.763
  2. Joonas Vartiainen +0.409
  3. Antti Rantala +4.682

Teksti: APR Competition tiedotus

Legends MM-finaaleissa dramatiikkaa – kovimman luokan mestaruus kolmatta kertaa Ruotsiin

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste