18-vuotias Rinne-Laturi on osoittanut huippuvauhtinsa kuluneen kauden kisoissa, mutta myös ailahtelevampia tuloksia on tullut.

– Ahvenistohan meni ihan loistavasti alkukaudella, kun voitin siellä molemmat kisalähdöt. Toisaalta taas toki kolme nollan pisteen kisalähtöä rokottaa ankarasti taistelumahdollisuuksia mestaruudesta, Rinne-Laturi kertoo.

Tällä hetkellä Porsche GT3 Cupissa kuudentena oleva Rinne-Laturi lähtee kuitenkin hyvillä mielin kauden päätöskilpailuun.

– Nyt on vähän ehditty testaamaan ja kun minulla viime kisassa täällä noin kuukausi sitten oli melkoisia ongelmia auton säätöjen kanssa, niin nyt ne tuntuisi olevan tiessään. Viimeksi puskemisen kanssa ajamisesta ei tullut oikein mitään. Kävimme edellisen kilpailun jälkeen erittäin hyvän palaverin autosta säätöineen ja nyt näyttäisi siltä, että oikeaan suuntaan on menty, Rinne-Laturi iloitsee.

Uudistunut Junior Program tukee nuoren kuljettajan uraa 

Rinne-Laturi on tällä kaudella ajanut myös Porsche GT3 Cup Challenge Finland Junior Program -ohjelman kuljettajana.

– Ohjelma on ollut hyvä ja siitä saa tiettyjä avustuksia muun muassa renkaiden osalta sarjaan. Tämä oli tälle kaudelle hieno tilaisuus päästä kehittämään itseään ja ajamista. Nyt lähdetään vielä antamaan tietysti kaikkemme Alastarolle ja vain voitto kelpaa, Rinne-Laturi lupaa.

Rinne-Laturin tallikaveri ja Relaa Racingin omistaja Raimo Niemi lupaa, että nuoria tukeva ohjelma jatkuu tulevaisuudessakin. Tälle kaudelle ohjelma uudistui siten, että siihen voivat osallistua kaikki 17-25-vuotiaat kuljettajat. Aikaisemmin ohjelma oli palkinto yhdelle kuljettajalle koko kaudeksi.

– Suomen Junior Programia ja Challenge-sarjaa seurataan tiiviisti myös ulkomailta ja tietysti Saksassa Porschen tehtaalla. Tämä on erittäin hyvä ponnahduslauta nuorille ja ohjelma jatkuu varmasti myös tulevaisuudessa. Roopen rinnalla ohjelmassa on ajanut tällä kaudella Jussi Kuusiniemi, joka näyttäisi nyt voittavan sarjan mestaruuden, joten katsotaan sitten saataisiinko häntä Porschen virallisille testipäiville, Niemi kertoo taustoja.

Raimo Niemellä vielä saumat pronssimitaliin

Niemi itse on tälläkin kaudella nauttinut Porsche 991 -kilpa-auton käskyttämisestä.

– Auto on oikein hyvä ja jo pari vuotta tälläkin on tullut ajettua, niin kyllähän tässä nämä radatkin alkavat tuttuja olla. Ei tarvitse hirveästi enää säätöjä hieroa. Meillä on itseasiassa tällä hetkellä sekä minun että Roopen auto myynnissä, joten jos ne saadaan alta pois, niin uutta kalustoa yritetään sitten hankkia ensi kaudelle, Niemi paljastaa.

Tuloksellisesti kausi ei ole Niemellä ollut aivan täydellinen, mutta menestysmahdollisuuksia on vielä tarjolla.

– Olen tällä hetkellä pronssissa kiinni, joten siitä tietysti taistellaan loppuun asti täysillä. Lisäksi olen päässyt tasaisesti viiden kärkeen kisoissa, niin se on ihan mallikas suoritus. Kausi on ollut tiivistettynä ihan kohtalainen ja koitetaan sitä vielä Alastarolla kirkastaa. Suuret kiitokset jo tässä vaiheessa koko tiimille, sarjaa ja kisoja pyörittäville toimitsijoille sekä meidän hienoille yhteistyökumppaneille, Niemi kiittää.

Alastaro Circuit

Jarno Saarisentie, Virttaa

Liput

Tapahtumaan on ilmainen sisäänpääsy koko viikonlopun ajan

Kilpailun aikataulu

LAUANTAI 23.9.

08.00 – 18.00 Kilpailutoimisto avoinna

08.00 – 09.00 Esikatsastus

08.15 Ohjaajakokous

Aika-ajot

09.00 BMW Xtreme Cup 1, 10 min

09.15 V1600, 20 min

09.40 V8 Thundercars, 20 min

10.05 Formula Ford, 20 min

10.30 Locost, 20 min

10:55 BMW Xtreme Cup 2, 10 min

11:10 GT, Touring Cars, T1600, 20 min

11.35 Porsche GT3 Cup Challenge 20 min

Kilpailulähdöt

13.15 BMW Xtreme Cup lähtö 1, 20 min

13.50 V1600 lähtö 1, 12 kierrosta

14.30 V8 Thundercars lähtö 1, 20 min

15.05 Formula Ford lähtö 1, 12 kierrosta

15.30 Locost lähtö 1, 10 kierrosta

16.00 GT, Touring Cars, T1600 lähtö 1, 12 kierrosta

16.30 Porsche GT3 Cup Challenge lähtö 1, 20 min.

17.05 BMW Xtreme Cup lähtö 2, 20 min

SUNNUNTAI 24.9.

08.30 – 16.30 Kilpailutoimisto avoinna

Warm-up á 10 min/luokka

09.00 BMW Xtreme Cup

09.13 V8 Thundercars

09.26 Formula Ford

09.33 Locost

09.48 V1600

10.00 Porsche GT3 Cup Challenge

10.12 GT, Touring Cars, T1600

Kilpailulähdöt

10.35 BMW Xtreme Cup lähtö 3, 45 min.

11.40 V8 Thundercars lähtö 2, 20 min

12.20 Formula Ford lähtö 2, 12 kierrosta Tauko

13.50 V1600 lähtö 2, 12 kierrosta

14.25 Porsche GT3 Cup Challenge lähtö 2, 20 min.

15.05 GT, Touring Cars, T1600 lähtö 2, 12 kierrosta

15.35 V8 Thundercars lähtö 3, 20 min.

16:15 Formula Ford lähtö 3, 12 kierrosta

16.50 Locost lähtö 2, 10 kierrosta

Teksti: Relaa Racing Viestintä

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste