PrintSport Racingin N-ryhmän nelivetoisilla Mitsubishi Lancer Evolution ralliautoilla MM-debyytin tekevät Mikko Eskelinen, Joni Pakarinen ja Mika Turkki ovat kukin saaneet napsutella ranteidensa asetuksia yli 150 testikilometrin verran. Lievestuoreen, Saarijärven, Kaipolanvuoren ja Konneveden testierikoiskokeilla sekä ennen kaikkea rantasaunojen tekniikkapalavereissa on hierottu niin kuljettajien ajotaitoja kuin kilpailustrategioita.

Oman mausteensa PrintSport Racingin Suomen MM-rallin kuvioihin tuo usean SM-tason kuljettajan esiintyminen tiimin huoltojoukoissa.

– Orkesterimme fiilis on koko kesän ajan ollut todella hyvä ja tunnelma Lievestuoreen pajallamme on katossaan. On hienoa startata juhlaralliin varsinkin kun teltassamme vilisee vuosisatojen verran rallikokemusta. Muistathan, että olet lämpimästi tervetullut moikkaamaan niin meitä kuin ralliperunoitamme Paviljongin huoltoparkkiin, Räikkönen kertoo.

– Jotta automme kestäisivät gladiaattoreidemme pieksämistä, on tällä hetkellä kilpakamppeet nippeleinä pitkin toimitilojemme pöytiä. Myös kuskit tuntuvat olevan sen verran liekeissä, että pajamme ovet on yön tunnit pakko pitää kettingeillä kiinni. Muuten ukot olisivat vuorokauden jokaisena tuntina sotkemassa tuulilasien sisäpuolta. Se kertokoot millaiset ajohalut artisteillamme on, Räikkönen jatkaa.

Suomen MM-rallin nuotitusjakso käynnistyy tiistaina ja itse ralli torstaina Laajavuoren super-erikoiskokeella.

Lisätietoja kuten kuvia ja vauhdikaita incar -videoita kuskien valmistautumisesta löydät PrintSport Racingin kotisivuilta osoitteesta www.printsport.fi.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste