Ajo sujui alusta lähtien ja ajat olivat sen mukaisia. Sebastian Lindholm Peugeotillaan piti myös vauhtia yllä ja taistelusta näyttikin tulevan Lapuan toisinto. Kisan käydessä kuumimmillaan virheitäkin voi sattua. Valitettavasti erikoiskokeella neljä tapahtui juuri näin.

– Se oli sellainen vauhdikas vasen EK:n lopussa. Perä osui penkkaan, pyörähdimme ja auto sammui. Siinä meni ainakin parikymmentä sekuntia, summaili pettynyt Ampuja tauolla.

Lyhyessä kisassa ei muuta tarvita, sillä matkaa kiinniottoon oli enää kahden erikoiskokeen verran. Toki Ampuja yritti loppuun asti, mutta kokenut Lindholm ei sortunut virheisiin, vaan vei täyden pistepotin. Maalissa eroa kaverusten välille jäi niukat 16,4 sekuntia. Ampujalle toiseksi korkeimmat pisteet merkitsivät myös sarjajohdon säilymistä kesäkauteen siirryttäessä. Kolmanneksi päästeli niinikään EK:lla neljä pyörähtänyt Juuso Pykälistö.

– Jos etukäteen olisin tiennyt, että johdan sarjaa talvikauden jälkeen, se olisi varmasti tyydyttänyt. Mutta nälkä kasvaa syödessä ja voiton menettäminen harmittaa. Tiesin jo ennen kisaa, että virheet tulevat ratkaisemaan kisan. Harmi vain, että se kävi juuri meille.

Rehtinä kilpailijana Ampuja kuitenkin antaa tappionkin hetkellä tunnustuksen kilpakumppanilleen.

– ”Basti” oli tänään mies paikallaan. Jossittelu on turhaa. Mulla on kuitenkin tosihyvä luottamus autoon, vaikka voitto menikin nyt penkan päälle. Kyllä voitto vielä kesällä tulee, se on varma, lupasi Ampuja.

SM-sarjan osalta kesäkausi jatkuu Joensuun nopeilla teillä kesäkuussa. Aina kesäkelillä viihtynyt Ampuja uskoo mahdollisuuksiensa vain parantuvan sorapinnalla.

– Itseluottamukseni kesäkelillä on kova. Auto on huippu, mutta vaatii hieman säätöjen kokeilemista kesää varten. Nyt se menee turhan leveästi. Taistelu mestaruudesta menee varmasti tiukaksi, ennusti Ampuja.

SM-pisteet, 3/7 osakilpailun jälkeen

1. Jouni Ampuja, 42
2. Sebastian Lindholm, 40
3. Juuso Pykälistö 34

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste