Jyvät alkoivat kuitenkin erottua akanoista jo tänään. Koko kesän hyvää vauhtia kuninkuusluokassa, isossa A:ssa pitänyt Sebastian Lindholm ajoi pohjat seitsemälle päivä kahdeksasta erikoiskokeesta. Pimeä laskeutui kilpailureitin ylle kuudennella erikoiskokeella, mutta se ei vaikuttanut kokeneen Lindholmin menoon juuri lainkaan. Janne Tuohino ei ollut tyytyväinen omaan menoonsa: – Viitosella taisi olla vähän yliyrittämistä. Muuten ei mitään selitystä löydy sille, että Lindholm menee menojaan, hän pohdiskeli tauolla. Pimeässä ajaminenkaan ei tuntunut häneltä oikein sujuvan: – Muutama ikävä isku tuli vanteeseen tuossa pimeillä erikoiskokeilla, mutta ei onneksi mennyt rengas, hän kertoi päivän päätteeksi. Sebastian Lindholm oli tyytyväinen päiväänsä: – Olisin kuvitellut, että nuoriso kurittaa minua näillä pimeillä pätkillä, mutta ei tunnu olevan vikaa hämäränäössä, hän ihmetteli saapuessaan yötauolla.

Isossa N -luokassa myös Juha Salo meni menojaan Mitsubishi Lancerillaan ja ajoi luokan nopeimman ajan jokaiselle päivän erikoiskokeelle. Hänen haastajansa, Hannu Hotanen oli jäänyt Salosta kuuden erikoiskokeen jälkeen tasan 25 sekuntia, mutta seitsemännellä Hotasen kilpailu koki pahan kolauksen. Etupyörä rikkoutui ja meno hidastui niin, että ero Saloon venyi 50,5 sekuntiin. Päivän viimeisellä Hotanen oli jälleen normaalivauhdissaan, mutta Salo ajoi kuitenkin 5,9 sekuntia nopeammin ja heidän välisensä ero kasvoi 56,4 sekuntiin yötauolle jäätäessä. Hotanen on luokassa kolmantena, heidän välissään on Subaru Imprezzalla Jari Ketomaa,

Kilpailu jatkuu huomenna kello 8.00 jolloin kilpailijat starttaavat Riihimäen torilta. Ensimmäinen erikoiskoe käynnistyy klo 8.33.

Päivän tulostietoa:

1. Sebastian Lindholm, Peugeot 206 WRC, 41.11,4
2. Janne Tuohino, Ford Focus WRC, -28,9
3. Juuso Pykälistö, Peugeot 206, WRC, – 48,5
4. Jouni Ampuja, Toyota Corolla WRC, -1.34,8
5. Jarmo Mikkonen, Ford Focus WRC, -1.36,7
6. Juha Salo, Mitsubishi Lancer Evo 7, 43.08,6 (1. lk iso N)
7. Kaj Kuistila, Ford Focus WRC, -2.16,9
8. Jari Ketomaa, Subaru Imprezza, -52,1 (luokan iso N kärjestä)
9. Hannu Hotanen, Mitsubishi Lancer Evo 7, -56,4 (luokan iso N kärjestä)
10. Jari Viita, Ford Focus WRC, -3.03,6

Kilpailun johtopaikka:
Iso A (ja yleiskilpailu): EK 1-EK 8, Sebastian Lindholm
Iso N: EK 1-EK 8: Juha Salo

Erikoiskokeiden pohjat:
EK 1, 8,86 km
Iso A: Sebastian Lindholm, Peugeot 206 WRC
Iso N: Juha Salo, Mitsubishi Lancer Evo VII

EK 2, 7,85 km
Iso A: Juuso Pykälistö, Peugeot 206 WRC
Iso N: Juha Salo, Mitsubishi Lancer Evo VII

EK 3, 11,13 km
Iso A: Sebastian Lindholm
Iso N: Juha Salo

EK 4, 13,6 km
Iso A: Sebastian Lindholm
Iso N: Juha Salo

EK 5, 11,87 km
Iso A, Sebastian Lindholm
Iso N, Juha Salo

EK 6, 7,85 km (ensimmäinen pimeässä ajettu)
Iso A: Sebastian Lindholm
Iso N: Juha Salo

EK 7, 11,13 km
Iso A: Sebastian Lindholm
Iso N: Juha Salo

EK 8
Iso A: Sebastian Lindholm
Iso N:

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste