Tuon maaliskuun puolivälin kisan jälkeen on SM-sarjassa vietetty pitkä rospuuttotauko. Kärki kuljettajat kävivät kokeilemassa soravauhtiaan noin kuukausi sitten ajetussa Tallinna-rallissa. Hallitseva, moninkertainen suomenmestari Sebastian Lindholm vei Tallinnassa pidemmän korren, mutta Jouni Ampujan vauhti oli merkillepantavaa. Mies oli ensi kertaa Focuksella sorarallissa ja pysyi hienosti Lindholmin vauhdissa ollen neljällä erikoiskokeella konkaria nopeampi. Nyt on siis jälleen enemmän kuin syytä odottaa Ampujalta voittoa: – No joo, täytyy kyllä sanoa, että en itsekään sen vähempää kuin voittoa lähde hakemaan, Jouni Ampuja myöntää. – Auto on läpikäynyt isot remontit sitten Tallinna-rallin. Kun kilsat tuli täyteen, piti kone laittaa uuteen uskoon ja alustaankin on haettu uusia säätöjä, joten tallissa on tehty paljon töitä, hän kertoo. – Torstaina ajetaan viimeinen testi ennen Joensuuhun suuntaamista, jotta nähdään että kaikki mutterit ovat tulleet mukaan, Ampuja lisää rennon oloisena. – Joensuun reitti on kyllä sellainen, että sorakauden aloitus on todella raju. Tiet ovat nopeita ja huimia, mutta sehän sopii minulle.
Sebastian Lindholm oli Peugeotillaan viime kaudella voittamaton kesäkisoissa, mutta Ampujan luottamus on kohdallaan: – Talvella aloin olla jo Bastin vauhdissa ja kesäkisat ovat aina sopineet minulle paremmin, joten kyllä nyt on kaikki mahdollista, hän lupaa. Sebastian Lindholm on sarjapisteissä vain kahden pisteen päässä Ampujasta. Kolmantena on Juuso Pykälistö Toyota Corolla WRC:llä, 6 pistettä Lindholmista.
Jukka Ketomäki: Nuotitus on Jonesuussa ratkaisevaa
Luokassa ”iso N” on tällä kaudella kohistu kovasti automerkeistä. Usein ”Mitsubishien merkkiluokaksikin” vitsikkäästi tituleerattuun luokkaan on tullut varteenotettava haastaja-auto, Subaru Impreza. Jo alkukaudesta Jari Ketomaa on hätyytellyt luokan kärkipaikkaa Subarulla, mutta sarjapisteissä on johdossa kuitenkin Mitsubishi-kuljettaja Jukka Ketomäki. Nyt luokkaan tulee uusi nimi, kun isossa A:ssa alkukauden ajanut Jarkko Miettinen vaihtaa luokkaa ja lähtee kisaan Tommi Mäkinen Racingin varustamalla upouudella Subarulla. Ylistarolainen Mitsubishi-kuljettaja Jukka Ketomäki ei kuitenkaan pelkää: – Mielenkiintoista nähdä, miten Subarut nyt tulee, mutta en usko että tässä hätää on. Kyllä Mitsulla varmasti vielä ehtii. Mukava tietysti että on haastajia.
Jukka Ketomäki on pitänyt ajovirettään yllä osallistumalla sprintteihin. Viimeisin oli viime viikonvaihteessa ajettu SM-sprintti Vantaalla. – Kisa todisti, että kaikki on kunnossa. Luokkavoitto tuli, kova kilpakumppani Juha Salo jäi toiseksi – kylläkin vain 0,44 sekuntia, Ketomäki kertaa. Ketomäki on testannut autoaan viimeksi tiistaina eikä ongelmia ilmennyt.
Jukka Ketomäki pitää nuotitusta erittäin merkittävänä Joensuussa onnistumisen kannalta. – Nopeat tiet on nuotitettava todella huolellisesti ja tarkasti. Tuollaiset itäsuomalaiset tiet sopivat minulle kyllä hyvin. Parempi, että koko ajan tapahtuu. Jos on tylsää, niin alan helposti ajatella muita asioita ja ajaminen unohtuu, pohjalaisnuorukainen vitsailee. Luokan Iso N sarjakärjessä siis Jukka Ketomäki, kakkosena Jari Ketomaa ja kolmosena Juha Salo.
Saaren vuoro voittaa pikku A:ssa?
”Pikku-a” -luokassa on kauden alkutahdit määrännyt hallitseva Suomen mestari Janne Vähämiko. Edellisessä osakilpailussa ei Vähämiko päässyt VW Golfillaan kuitenkaan helpolla, sillä Antero Saari ja Timo Mäenpää hätistelivät erikoiskokeiden pohja-aikoja. Molemmilla oli kuitenkin ongelmia ja Vähämiko osoittautui jälleen voittamattomaksi. Kesäkaudella haetaan kuitenkin revanssia. Kannonkoskelaisen Antero Saaren valmistautuminen kesän avauskisaan on mennyt viime metreille, Opel Astra oli vielä keskiviikkoiltana pajan lattialla levällään, mutta voitontahto on kova: – Torstaina on tarkoitus vähän testata ennen kuin suunnataan Joensuuhun. Täytyy perjantai-iltana testata paikanpäällä lisää, että saadaan säädöt kohdalleen, Saari suunnittelee.
– En ole tuolla autolla ajanut metriäkään soralla, mutta en usko että se on mikään ongelma. Nyt on saatu vähän moottoriin piristystä, joten Vähämikolle ja Mäenpäälle tulee kiire, ilmoittaa Saari. Antero Saaren vauhti on ollut koko alkukauden vähintäänkin riittävää, mutta liian usein kisa on sortunut pieniin asioihin. – Lapualla irtosi puolan johto ja Mikkelissä auto pääsi pyörähtämään. – Nyt kun auto on kunnossa, täytyy keskittyä ja valmistautua omaan suoritukseen entistä huolellisemmin, Saari pohtii. – Perjantain nuotituspäivä onkin Joensuussa kilpailullisesti lähes yhtä tärkeä kuin varsinainen kisapäivä lauantai, sillä nopeat ja paljon korkeuseroja sisältävät tiet ovat vaikeita nuotittaa, hän tietää.
Luokan sarjapistekärjessä on siis kaikki kisat tällä kaudella voittanut Janne Vähämiko, kakkosena tasaisen varmasti ajanut Henri Tuomisto ja kolmosena Ahti Kinnunen. Kovan onnen kaksikko Timo Mäenpää ja Antero Saari ovat yhdessä jaetulla neljännellä sijalla. Molemmilla päättyi kauden avausosakilpailun molemmat päivät keskeytyksiin, joten kahden kisan mitalisijoituksista huolimatta pistetila ei ole kehuttava.
Pikku-n:n sarjajohtaja Lindroos tähtää kolmen kärkeen
Vasta 19-vuotias Honda Civic -kuljettaja Joonas Lindroos johtaa sarjapisteissä tiukkaa ”pikku-n” -luokkaa. Hän on valmistautunut kisaan lähinnä oleilemalla rallitunnelmassa: – Olen työskennellyt Tuohinon Jannen tiimissä mekaanikkona sekä Kyproksen että Kreikan MM-ralleissa. Hoidin oikeata takapyörää, Joonas Lindroos kertoi. MM-rallien kiireissä ei nuorelle Lindroosille ole jäänyt paljon treeniaikaa SM-osakilpailua varten.
-Mikkelin talvikisan jälkeen olen ajanut ehkä 40-50 km testiä. Nyt pitäisi taas hypätä ratin taakse, mutta nuori mies ei ole ollenkaan huolissaan. – Auto on kunnossa, eikä minulla ole väliä ajanko soralla vai talvikelillä, joten eiköhän homma suju vanhaan malliin. Luokka on SM-sarjan tiukin, joten sarjajohtajakaan ei voi lähteä henkseleitä paukutellen hakemaan voittoa:
– Kolmen kärkeen tähtään, voittoa haen vasta Tampereella, Lindroos ilmoittaa. – Joensuun kisa on vaikea. Olin viime vuonna Tuohinon Jannen kyydissä kun tehtiin nuotteja. Jäi mieleen, että nopeita teitä ovat. Nuotittaminen on vaikeaa, ja minullahan ei vielä paljon ole nuottikokemusta, ensimmäistä kauttaan nuotitettavia kisoja ajava Lindroos miettii. Luokassa sarjakakkosena on Marko Nieminen ja kolmosena Marko Mänty.
Joensuun kisassa hulppea kisakeskus
Abloy SM-Itärallissa ajetaan kaikkiaan seitsemän erikoiskoetta ja kilpailuvauhtisia kilometrejä kertyy 87. Aikataulu on hieman totutusta poikkeava. Ensin ajetaan kolme erikoiskoetta putkeen, sitten pidetään tauko. Tauon jälkeen ajetaan vain 2,24 km pitkä yleisöerikoiskoe ja taas palataan taukopaikalle. Lopuksi rutistetaan jälleen kolme erikoiskoetta yhteen menoon. Kilpailuun startataan Areenasta klo 10.00 ja maaliin tullaan samaan paikkaan klo 17.27 alkaen.
Kilpailukeskus sijaitsee Joensuun Areena monitoimihallissa, joka on vasta vihitty käyttöön. Kilpailukeskuksen voisi ajatella jäljittelevän Neste Rallin Paviljongin huoltoaluetta: lähtö, maali ja huoltoparkki ovat kaikki samassa paikassa. Asioita on viety jopa hieman pidemmälle. Lähtö- ja maalilava sijaitsee sisätiloissa! Kilpailussa on etenkin median työskentely tehty todella helpoksi, sillä Areenan alueella pystyy lyhyillä kävelyretkillä tekemään tasokkaan jutun kilpailusta, kun kaikki kilpailijat ovat helposti haastateltavissa. YLE:n radio Pohjois-Karjala lähettää vieläpä ralliradioita koko kilpailun ajan ja mediakeskuksesta saa ajantasaisia tuloksia suoraan kilpailun tulosjärjestelmästä, joten erikoiskokeiden tapahtumista pysyy Areenassa hyvin ajan tasalla.
Yleisölle on myyty jo parituhatta lippua ennakkoon ja pääosa ostaa rallipakettinsa perinteisesti vasta lauantaiaamuna, joten väkeäkin on mukavasti liikkeellä. Kaikki merkit näyttävät siltä, että Joensuussa tullaan ajamaan mainio kesäkauden ralliavaus!
Kilpailun reittiaikataulu: http://joeua.fi/itaralli_2003/aikataulu/index.php
Sarjapisteet: http://www.akk-motorsport.fi/rallism/pisteet/
Teksti: RALLI SM, Sarjatiedotus, Terhi Heloaho, http://www.akk-motorsport.fi/rallism/