Jo pelkästään luokan pistesysteemin mukaan yli kymmenen kuljettajaa omaa mahdollisuuden vielä mestaruuteen, mutta todennäköistä on, että varsinaisesti mestaruudesta taistelevat neljä kuljettajaa. Philip Miemois, Mathias Herten, Joonas Vartiainen ja Veli-Pekka Karttunen. Kyseinen nelikko on sarjataulukossa 75 pisteen sisällä toisistaan. Miemoisilla on jo turvalliselta tuntuva 62 pisteen johto, mutta yksi heikko kisa Alastarolla voi muuttaa kaiken.
Karttunen oli Kemoralla kovassa iskussa, joten hänellä on taatusti sanansa sanottavana, ennen kuin SM-mitalit laitetaan jakoon sunnuntain jälkeen.
Talvitien ja Westmanin mestaruudet viimeistä sinettiä vaille varmat
V1600-luokkaa koko kauden hallinnut Sami Talvitie pitää jo oikealla kädellä kiinni sarjan mestaruudesta. Ero toisena olevaan Niko Kalliokoskeen on peräti 64 pistettä, kun jaossa on enää 75 pistettä Alastaron viikonlopun kolmesta kisalähdöstä. Talvitien uskomaton yhdeksän kilpailun voittoputki tuli päätökseensä Kemoralla, mutta juuri tuo voittoputki on se, joka hänet on nostanut tukevasti sarjan piikkipaikalle.
Kalliokoski oli juuri se kuljettaja, joka onnistui vihdoin ja viimeinen katkaisemaan päävastustajansa voittoputken, mutta hänen mestaruushaaveidensa osalta tuo voitto olisi saanut tulla muutamaa kisaa aikaisemmin.
Sama tilanne on The Gran Turismo -luokassa. Emil Westman tarvitsee ainoastaan 12 pistettä Alastarolta varmistaakseen mestaruutensa. Petri Ortju ja Jarkko Tähtinen voivat vielä sotkea kauden jokaisen kisan voittaneen Westmanin vakuuttavaa marssia kohti mestaruutta, mutta nuorukaisen horjuttaminen tällä hetkellä kuulostaa lähes mahdottomalta tehtävältä.
Teksti: Rata SM/Viestintä