Vesipumpun remmi ei kestänyt, ja Sahilan kilpailu päättyi keskytykseen jo heti ensimmäisellä erikoiskokeella.
– Ykköstä oltiin ajettu 15 kilometriä, niin rupesi lämmöt nousemaan. Jatkettiin hetki, mutta kun ei lähtenyt laskemaan, niin ajettiin sivuun. Hetken päästä huomasin, että vesipumpun remmiä ei ole ollenkaan. Saatiin vaihdettua uusi tilalle, mutta lämmöt oli siinä vaiheessa jo 150 asteessa, joten ajettiin enää sen verran mitä pystyttiin, Sahila kertaa tapahtumia.
Saintéloc Racing -tallissa ajava nuorukainen oli kilpailun jälkeen tilanteeseen tottakai pettynyt.
– Todella harmi. Kaikki se työ mitä tehtiin ennen kilpailua, meni nyt yhden remmin takia hukkaan. Nuotituksessa näytti olevan todella hienoa tietä, joten olisi ollut mukava päästä ajamaan. Ralli nyt näytti taas huonommat puolensa, Sahila harmittelee.
Kilpailun voittoon ajoi sarjan kärkipaikkaa hallussan pitävä Laurent Pellier. Toiseksi sijoittui Quentin Ribaud ja kolmas oli Efren Llarena.
Sahilan kilpailukausi jatkuu elokuussa, kun vuorossa on Peugeot 208 Rally Cupin 5. osakilpailu, Rallye Terre de Lozère.
– Nyt tässä onkin vähän taukoa, mutta tuskin ajetaan erityisemmin testiä. Kaikki kauden loput kisat on nyt onneksi tuttuja viime kaudelta, joten se vähän helpottaa, Mänttäläinen päättää.
Teksti: Aki Sahila tiedotus / Taneli Niinimäki