RX Academy ajetaan rallicrossin SM-sarjan yhteydessä. Perjantaina harjoitellaan rataan tutustuen ja lauantaina ajetaan kilpaa aamusta iltaan.
Treenit menivät ihan ok, vaikka en heti päässyt sinuiksi Kaanaan radan kanssa Sen verran hyvät maistiaiset kuitenkin sain, että luottavaisena lähdin kisaan.
Alkueriä ajetaan kolme, niiden jälkeen kaksi semifinaalia, joista molemmista kolme nopeinta pääsevät finaaliin. Kuljettajien on ajettava jokaisessa lähdössä lisälenkki, eli niin kutsuttu jokerikierros joka hidastaa kierrosaikaa radasta riippuen kahdesta kolmeen sekuntia.
– Pientä jännitystä oli ensimmäisen alkuerän alla, mutta kun pääsin startista matkaan huomasin vain nauttivani. Voitin kaksi ensimmäistä lähtöä ja oli kolmannessa startissa toinen. Kun kaikkien ajat huomioidaan niin olin kaksi kertaa kolmanneksi nopein ja kerran ykkösenä, joten oli ihan hyvät asetelmat semifinaaliin.
Kaanaassa aurinko paistoi ja monituhatpäinen yleisö odotti malttamattomana semifinaaleja.
– Keskityin huolellisesti semilähtöön, sillä tiesin että siitä tulee kova taistelu. Eikä tarvinnut pettyä, pääsin hyvin vauhtiin ja vaikka tiukkaa tekikin, onnistuin vääntämään itseni ykköseksi.
Finaalissa Sami-Matilla oli eturivin paikka, vierellä kova kilpakumppani Jesse Kallio.
– Olin sisäradalla ja tiesin että lähdön pitää osua just eikä melkein, sillä ajattelin että Jessen ruudussa voi olla vähän parempi pito mitä mulla ihan sisäradalla. Aavistukseni osui, sillä vaikka sain hyvän lähdön ja olin ensimmäisessä kaarteessa sisällä, oli Jessellä vähän parempi vauhti. Siinä oli paikka antaa napakka pusu kylkeen, mutta sillä olisin voinut pilata molempien kisan, joten pidin oman ajolinjan. Ekan kierroksen lämmittelin Jesseä, mutta hän ajoi ihan virheettömästi, joten päätin ajaa jokerin pois toisella ringillä. Viimeisellä kierroksella olin päättänyt vielä yrittää ohitusta ja olin aivan imussa, mutta paikkaa ei tullut sitten millään. Vielä viimeisessä kaarteessa oli ihan puskurissa kiinni ja koitin sisältä, mutta toisena oli ajettava ruutulipulle, Trogen kertaa.
– Tulos ei ei ollut pettymys, vaikka voitto olikin mielessä. Onhan se aina siistiä nousta podiumille. Nyt viedään taas ajohaalarit äidille pesuun ja vaihdetaan lajia. Ensi viikolla olen Venäjällä ajamassa formulaa.
– Haluan vielä välittää suuret kiitokset kaikille kannattajilleni jotka olitte Kaanaassa, sekä Jussi Pinomäelle ja koko Set Promotionin porukalle. Oli mahtavat kaksi crossikisaa, ja jos joskus vielä saan mahdollisuuden, niin ei pidä koskaan sanoa ei koskaan, Sami-Matti kertoo hymyillen.
Sami-Matti Trogenin kiireinen kausi jatkuu heinäkuun 14.-15. päivä, silloin ajetaan kauden neljäs kilpailuviikonloppu Moskovassa.
Teksti: Toni Lönnroos