Suomalaisittain päivä oli historiallisen menestyksekäs kahden kuljettajan noustessa palkintokorokkeelle; Matias Köykkä sijoittui toiseksi, Teemu Suninen kolmanneksi. Heidän takanaan Ville Mäntylä oli 5:s, Santeri Varis 17:s ja Pyry Ovaska 20:s. Kyseessä on ensimmäinen kerta kun kaksi suomalaista yltää samassa kilpailussa kolmen joukkoon MM-tasolla.

Matias Köykän suoritus oli ilmiömäinen; kaksi viikkoa aikaisemmin SM-kilpailuissa murtunut kylkiluu oli estää ajamisen kokonaan. Vahvan teippauksen ja järeän lasikuitusuojuksen avulla hallitseva nuorten Suomen mestari ajoi kuitenkin yhden uransa parhaimmista kilpailuista. Teemu Suniselle kolmas tila oli jatkumoa mahtavalle kaudelle, taskussa ovat jo KF2 -luokan SM-kulta ja EM-pronssi.

MM-sarjan ohessa ajetaan myös CIK-FIA Academy Trophy, jossa ajaa 34 kansallisten lajiliittojen valitsemaa, 13-15 vuotiasta kuljettajaa. Suomen edustaja Niklas Tiihonen ajoi finaaleissa sijoille viisi ja kolme.
U-18 MM-sarjassa ajetaan kolme osakilpailua. Seuraava koitos käydään Espanjassa 29. elokuuta, päätösosakilpailu Ranskassa 3. lokakuuta.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste