Vauhtimme oli top 10 -luokkaa vapaissa harjoituksissa ja sama jatkui ensimmäisessä erässä, jossa startti sujui hyvin ja johdin lähtöä alusta loppuun. Kokonaisajoissa 14. sija oli kelvollinen aloitus viikonlopulle. Sää näytteli isoa osaa toisessa erässä, kun rankkasade yllätti koko varikon juuri ennen starttia. Startin jälkeen jäin jumiin rengasrikosta kärsivän auton taakse, minkä takia menetin arvokkaita sekunteja, Tahko kertoo.

Toinen päivä alkoi vaikeissa olosuhteissa.

– En saanut hyvää starttia kolmannessa erässä, joten jouduin taistelemaan päästäkseni paremmille sijoille. Tein puhtaan ja hyvän ohituksen, mutta kun pääsin autosta ohi, se osui oikeaan takarenkaaseeni rikkoen peräpään jousituksen. Selvisin maaliin, mutta luonnollisesti hitaalla ajalla. Jälleen kerran olin tilanteessa, jossa meillä oli tilaisuus päästä finaaleihin, mutta minun täytyi suoriutua neljännestä erästä täydellisesti.

Tahko onnistui lataamaan kaiken viimeiseen alkuerästarttiin ja hän oli lähdön jälkeen toisena.

– Pääsin ohittamaan auton heti ensimmäisellä kierroksella ja voitin lähtöni lupaavalla koko erän yhdeksänneksi parhaalla ajalla. Tiesimme, että olimme lähellä päästä kahdentoista parhaan joukkoon ja finaaleihin. Valitettavasti jäimme kahden pisteen päähän finaalista ja tulokseksi jäi 14:s sija. Lähdemme kotiin kolme Euroopan mestaruussarjan pistettä rikkaampana, mutta suuhun jäi silti katkera maku, koska se oli jälleen kerran niin lähellä.

Rallicrossin EM-kausi 2017 on nyt paketissa, mutta Tahkon kisakausi jatkuu vielä kahden kisan verran.

– Tulevan viikonlopun lauantaina 23.9. ajan Rallicrossin SM-finaalin Kouvolassa. Kouvolan jälkeen auto lähetetään kontissa kohti Etelä-Afrikkaa, missä ajan vielä marraskuun 18.-19. päivä Gymkhana Gridin maailman finaalin.

Teksti: Riku Tahkon Tiedotus

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste