Uudessakaupungissa on lähdettävä heti täysillä ja oltava hereillä ensi metreistä alkaen. Auto on hyvässä iskussa, testejä on tehty ahkerasti. Oman ajon tulee onnistua maksimaalisesti ja uskon myös sen onnistuvan. Tampereella vetelin hieman liian leveillä linjoilla ja menetin aikaa. Ajoon tulee saada lisää tarkkuutta ja turhat luistelut pitää jättää pois, kertoo Aki suunnitelmistaan. – Tampereen jälkeen on tullut pienoinen ajotauko, mutta se on käytetty testien ohella ajoharjoitteluun. Tilanne luokassamme on muodostumassa todella mielenkiintoiseksi.

Vauhtini on ollut koko kesäkauden nousujohteista ja pidän tiukoista sekunti kamppailuista jollaista odotan myös tulevassa kisassa, tuumaa Aki. Tilanne pikkunassessa SM mitalisijoitusten osalta on osittain auki. Mäenpää näyttää hoitavan homman ellei rouva Fortuna käännä hänelle selkäänsä. Hopeasta ja pronssista tullaan käymään kova kamppailu Tomi Lantan, Jarno Kinnusen sekä Akin välillä. Varmaa on ettei kukaan tule antamaan helpolla periksi. Syksystä tulee mielenkiintoinen.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste