Heti kisan ensimmäisillä erikoiskokeilla luokan kärkeen nousi Toni Klemets, joka kävi kovaa sekuntikampailua Akin kanssa. Aki kipusi luokan kärkeen viiden ajetun pätkän jälkeen, mutta lauantai-illan päätteeksi Klemets otti piikkipaikan viitisen sekuntia Akia nopeampana. Akin pahin uhkaaja Tomi Lantta sen sijaan jäi tasaisesti koko ajan ja se helpotti Akin osalta taistelua sarjan kakkospalkinnosta. Sunnuntaina asetelma pysyi samanlaisena maaliin saakka. Aki sijoittui toiseksi ollen Lanttaa ja Kinnusta nopeampi varmistaen SM-hopean itselleen.

– Onnistuin pitämään Kinnusen ja Lantan takana, joten tältä osin suunnitelmani piti sataprosenttisesti. Sunnuntaina ajoin varmistellen, sillä Klemets meni menojaan, enkä halunnut ottaa ylimääräisiä riskejä hänen tavoittamisekseen, toteaa Aki. – Pidän hopea mitalia ihan mukavana saavutuksena ja olen tyytyväinen kaikkien niiden henkilöiden panokseen, jota ovat auttaneet minua tässä. Näissä hommissa ei pärjää yksin, taustajoukoille on annettava tunnustusta hyvin hoidetusta työstä. Kartturin hommia hoitanut velimies Miika on niin ikään antanut suuren panoksen lopputuloksen saavuttamisessa. Nyt on aika keskittyä ensi vuoden kuvioiden selvittelyyn, kiittelee Aki.

Akin kausi oli vahvasti nousujohteinen, tulokset paranivat koko ajan kilpailu kilpailulta.. Ensimmäinen vuosi etuvetoisen auton ohjaimissa on ollut pitkälti opettelua, mutta Aki oppi niksit varsin nopeasti ajaen kokonaisuutena ottaen ehjän sarjan. Kovatasoisessa seurassa saavutettu hopea on huomion arvoinen sarjan ensikertalaiselle. Akin ajokki Honda Integra on ollut luotettava kisapeli, tekniikan kanssa ei ole ollut ongelmia. Tästä on hyvä jatkaa, mitä sitten ensi vuosi tuokaan tullessaan siitä tiedotamme heti kun päätökset on tehty.

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste