– Harmin paikka, mutta onneksi saimme vian korjattua ja pääsimme jatkamaan. Lähtökohta kilpailulle ei remontin ja aikasakon jälkeen ollut paras mahdollinen. Tappiota oli tullut jo 40 sekuntia vaikka metriäkään ei vielä ehditty ajaa kilpaa, Aki kertoili.
Yötauolle tullessa pojat olivat kolmen pätkän jälkeen sijalla seitsemän. Ennakko arvailujen mukaisesti kärjessä ajoivat Guy Wilks ja Leon Pesticcio. Varsinkin Wilks aloitti rajusti tehdas Suzukilla, mikä ei sinänsä ollut yllätys, ottihan hän Alkropolis rallissa S1600:n voiton. Teiskoset kisailivat perjantai-illan pätkillä kärjen tuntumassa, mikä osoittaa vauhdin olevan kohdallaan, kunhan vehkeet toimivat.
Toiseen kisapäivään veljekset lähtivät taistelumielellä. Päivä sujui vaihtelevissa merkeissä, eikä Aki saanut kunnollista otetta ajamiseen. Yhdeksännellä pätkällä tapahtunut rengasrikko romutti viimeisetkin mahdollisuudet tavoitella kärkitiloja. Lauantain erikoiskokeiden aikana Aki nousi pari pykälä ja maalissa loppusijoitus oli luokan viides. Ero kärkeen oli perjantai-illan aikana venähtänyt niin suureksi, ettei sen kiinni ajaminen onnistunut kovasta yrittämisestä huolimatta.
– Kylläpä on ollut takkuista viimeisten kisojen aikana. Päästiin sentään maaliin ja saatiin muutama sarjapiste, siihen on tyytyminen. Teknisille ongelmille ei mahda mitään ja tällä kertaa me kärsimme niistä. Ysillä tapahtunut renkaan puhkeaminen laittoi pisteen pyrkimyksillemme nousta tuloslistalla ylöspäin. Pidämme nyt seuraavaksi muutaman viikon tauon kisahommista, jonka jälkeen ajamme Englannissa heinäkuun ensimmäisen viikonlopun aikana. Toivottavasti onni kääntyy kesän mittaan ja saamme ajetuksi ehjiä kisoja, kuittaa Aki.
Englannin sarja jatkuu 2 – 3.7.2004 Jim Clark Memorial Rallyn merkeissä. Uskotaan ja toivotaan että tämän vuoden huono tuuri on käytetty loppuun ja jatkossa tulee onnistumisia.
Teksti: Teiskosten tiedotus Savolainen & Kekoni
Lisätietoa: www.teiskonen.com | www.brcweb.co.uk | www.britishrally.tv