– Kausi alkoi hyvin ja päättyi hyvin. Ihan mukava oli päättää podiumille tämä kausi, toteaa Heikkinen.

Heikkinen oli lopulta MM-pisteissä seitsemäs, palkintokorokkeelle hän nousi kauden aikana kolme kertaa.

– Kauden haasteet tuli yllättäen keskellä kautta. Kahdessa ensimmäisessä kisassa oltiin podiumilla ja kaikki vaikutti hyvälle. Useat tekniset murheet ja sitä kautta pieni rytmin katoaminen vaikeutti kautta huomattavasti. Lopuvuodesta kaikki osui kohdalleen vaikka tulokset eivät puhuneet puolestaan. Vauhti oli hyvää, mutta oli jonkun verran epäonnea, josta ei itseä tai tiimiä voi syyttää lainkaan. Kyllä varmaan tiimin sijat 1. ja 2. Hockenheimissa oli kauden kohokohta.

p-20161015-01489_news

Heikkisen tiimikaveri Mattias Ekström varmisti ensimmäisen rallicrossin maailmanmestaruutensa kauden viimeistä edeltävässä MM-osakilpailussa.

– Mattias on ammattilainen. Ehdottomasti pidän ruotsalaista yhtenä maailman parhaana autourheilijana. Hän on superlahjakas, millä sitten ajaakaan. Todella nopea soputumistaito erillaisiin olosuhteisiin.

Rallin yhdeksänkertainen maailmanmestari Sebastien Loeb siirtyi tälle vuodelle rallicrossin MM-sarjaan ja ajoi sarjan kaikki 12 osakilpailua Team Peugeot Hansenin kanssa tallikaverinaan Timmy Hansen. Loeb oli sarjan loppupisteissä viides.

– Uskon, että Loeb luuli, että pääsee nopeammin lajiin sisälle, mutta rallicrossissa on niin paljon muuttuvia tekijöitä, että ne pitää oppia kaikki erikseen. Loeb on talentti auton kanssa ja herrasmies radan ulkopuolella. Uskon, että hän pysyy lajissa niin pitkään kun Peugeot siellä on.

Myös rallin nelinkertainen maailmanmestari Sebastien Ogier kävi testaamassa Supercar-luokan autoa. Ogier ajoi EKS-tallin Audilla Munchenin lentokentän kupeessa järjestetyssä tilaisuudessa marraskuussa.

– Seb kävi tosiaan ajamassa Audia ja piti rallicross-autosta tosi paljon. En kuitenkaan usko lajin vaihtoon vielä.

p-20160918-00527_news

Missä Toomas “Topi” Heikkinen nähdään ensi vuonna?

– 2017 on täysin auki vielä. Toivottavasti saadaan jotain valmiiksi ennen joulua, mutta monta kiveä pitää kääntää ennen kun kaikki on 100% varmaa.

Teksti: Moottoriurheilu.tv

Kuvat: Red Bull Content Pool

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste