Juuso Nordgren ajoi tänään kolmanneks uransa ensimmäisellä MM-erikoiskokeella kotikisassaan. 19-vuotias Nordgen ajaa Neste Rallissa Citroën DS3 R3T autolla JWRC -luokassa.
Nordgrenillä on ollut vauhdikas rallia edeltävä viikko. Hän aloitti torstaipäivän ajamalla testierikoiskokeen onnistuneesti kolme kertaa, ollen luokkansa kolmanneksi nopein.
Heti testi-EK:n jälkeen karkkilalaislupauksella oli ohjelmassa PR-velvollisuuksia, kuten esiintyminen FIA:n lehdistötilaisuudessa, jossa hän pääsi kertomaan saamastaan mahdollisuudesta ja edessäolevasta haasteesta.
“Aloitan ajamalla omaa vauhtiani ja parannan sitä läpi viikonlopun”, avasi Nordgren taktiikkaansa. “Auto on minulle melko uusi ja kyseessä on ensimmäinen MM-rallini, mutta aion parantaa jokaisella erikoiskokeella, se on strategiani.”
“Tähtäämme kolmen parhaan joukkoon lopputuloksissa, lisäksi pyrin ajamaan pari EK-pohja-aikaa” mietti Nordgren.
Nordgren aloitti kisan vahvasti sijoittumalla kolmanneksi JWRC -luokassa Harjun kaupunkierikoiskokeella, Jyväskylän keskustassa. Vaikka EK on vain 2,31 kilometriä pitkä, se on sora- ja asvalttiosuuksineen kaukana helposta.
Nordgren jäi kuitenkin vain sekunnin kymmenyksen kakkospaikasta ja vain 1,3 sekuntia kokeneelle tiimikaverilleen Ole Christian Veibylle.
“Tämä oli tähänastisen urani tärkein erikoiskoe”, sanoi Nordgren palatessaan huoltoparkkiin.
“EK oli melko haastava, mutta minulle jäi hyvä fiilis siitä huolimatta, että startti hieman epäonnistui.”
Nordgrenillä ja hänen kilpakumppaneillaan on perjantaina edessään 146,85 kilometriä 11:llä erikoiskokeella. Kilpailijat aloittavat urakkansa Mökkiperästä, jossa ensimmäisen auto starttaa erikoiskokeelle kello 07:13.
“On helpottavaa lähteä huomiseen kilpailupäivään kun on ajettu jo yksi onnistunut EK. Aamu alkaa Mökkiperästä ja uskon huomisen erikoiskokeiden sopivan meille”, Nordgren lisää.
Teksti ja kuvat: Neste Ralli tiedotus