Team Kaura & Saarto testasi menestyksellisesti Vetomieskisan kenraaliksi kaavaillussa Pirelli-rallissa menneenä viikonloppuna. Ennen kapinaa ajetuissa treeneissä autoa alkukauden vaivanneeseen vetopidon puutteeseen löydettiin säätämällä lääkkeet, joten Tampereen kisaan startattiin luottavaisena. Auto tuli ajaa ehjänä maaliin, eli aivan sataa prosenttia teamissa ei rallissa puristettu.
Kokenut oululainen ralliharrastaja Jouko Tiri osallistuu ensi viikonvaihteessa ajettavaan Jyväskylän seudun MM-ralliin jo peräti kymmenettä kertaa. Kartanlukijan tehtäviä hoitavalle Ari Haipukselle urakka on myös tuttu, sillä hänkin on ollut mukana jo viidesti. Tänä vuonna he ovatkin ainoita pohjois-suomalaisia, jotka ovat uskaltautuneet rankkaan lähes 400 erikoiskoekilometrin rallikoitokseen.
Ylihärmäläinen Juha Kangas oli huippuvauhdissa Australian Adelaidessa ajetussa Coopers Pale Ale Rallyssa. Australian Mitsubishin merkkijoukkueessa ajava Kangas voitti lauantaina jo kolmannen lähdön peräkkäin. - Ajaminen sujuu nyt mukavasti, kun saimme keväällä rakennettua Lasse Lammen avustuksella autosta mieleiseni, testien jälkeen olemme tehneet hienosäätöjä ja siitä kaikki on loksahtanut kohdalleen, tyytyväinen rallin puoliammattilainen
kertoo.
Keski-Suomen kiehtovaan kutsuun jälleen kerran vastaava Juha Hellman ja tehokas takavetoinen F-ryhmän rallitykki BMW M3. Varmasti vauhdikas kaksikko. Ja kun duo täydentyy vielä tutulla kartanlukijalla Tapio Järvellä, niin koossa on jälleen sellainen salolainen trio, jonka yhteistä esiintymistä odotetaan syystäkin suurella mielenkiinnolla Neste Rally Finlandin yhteydessä ajettavassa värikkäässä Vetomieskisassa.
Rally Tyres Service on mukana Neste rallissa. Olemme Service parkissa jo Keskiviikosta lähtien joten kaikki halutkaa kuljettajat voivat tulla käymään rengasrekallamme rengas asioissa tai muuten tutustumassa toimintaamme.
Rekassamme on mukana suuri valikoima PIRELLI renkaita eri mallia ja seoksia.
Juhannuksen jälkeen BMW ADAC -sarjalaiset pitivät kuukauden pituisen tauon kisatouhuista. Toki tuohonkin aikaan mahtui paljon järjestelyjä sekä Tshekissä, Brnon radalla järjestetty testitilaisuus.
- Testit menivät hyvin, paremmin kuin aiemmilla kerroilla. Ehdin ajaa kahden päivän aikana noin 100 kierrosta ilman mitään ongelmia. Sain myös lisää varmuutta ajamiseeni, jutteli tyytyväinen Karjalainen.