Toni Gardemeister tehtaan Skodalla avaa reittiä
Kesäkauden toiseen yleisen luokan SM-osakilpailuun, Tampereen Exide Ralliin, ilmoittautui 160 autokuntaa. Neljän eri SM-luokan kärkinimien lisäksi ralliin on tulossa testaamaan kolme mielenkiintoista MM-tason rallikuljettajaa.
Lisävarusteilla siitä makeampi
Autojen takuluukussa on ollut merkin lisäksi aina erilaisia kirjainyhdistelmiä. L, XL, TL, TS, S, Sport, Coupe. Ne kertovat, miten auto liikahtaa, mutta yhtä hyvin, minkälaisilla varusteilla se on. Autoihin on saanut kautta aikojen erilaisia lisävarusteita. Niillä siitä saatiin entistäkin makeampi ja se erottui perusmallista. Autojen lisävarusteet ovat nähtävänä Kangasalan Mobiliassa Kaikilla Herkuilla -näyttelyssä.
Pirelli Rally Cup 2004 ensimmäinen osakilpailu on ajettu Joensuussa SM Abloy- Itärallin yhteydessä. Isossa N-ryhmässä Juha Salo oli luokkansa nopein ja samalla Hän johtaa Pirelli Rally Cuppia. Tällähetkellä sarjaan on osallistuneena seitsemän kilpailijaparia joten ei ole vielä myöhäista lähteä mukaan Pirelli Cuppiin. Pistetilanne ja Pirelli Cupin säännöt löydät www.nesteajajarvi.com
Tommi Mäkinen Racing Oy:n Subaruja saadaan lisää kotimaiseen rallin SM-sarjaan. Uusin Tommi Mäkinen Racing Oy:n N-ryhmän Subaruun siirtyvä kuljettaja on 27-vuotias Toni Klemets. Turkulainen päätyi ratkaisuun testattuaan Tommi Mäkinen Racingin Subarua.