Rallin SM-sarjan jatkuessa tulevana lauantaina Lapualla lähtee Timo Mäenpää uudella innolla mukaan.
Team Kaura & Saarto avasi kauden 2004 F-Cupin rutiinisuorituksella pienten ajamista haitanneiden tekijöiden avittamana. Uusi auto on pääosin saatu soviteltua Petelle käteen sopivaksi, jarrutuntumaan ei olla tiimissä vielä tyytyväisiä. Perinteisesti tiimiltä on avauskisa ja etenkin sen avaus-EK onnistunut huonosti ja sama toistui Alavudella. Loppua kohden meno parani tuloksen ollessa yleiskilpailun yhdeksäs neljännellä sijalla isossa luokassa. Kärkeen eroa kertyi 25,8 sekuntia josta 22 sekuntia kisan avaspätkällä ...
Tämän vuotuisesta ruotsin rallista ei ehtinyt tulla Jukka Ketomäelle pitkää tarinaa. Ketomäen luotsaamasta Mitsubishi Lancer evo 7:stä rikkoutui voimansiirto jo rallin ensimmäisellä erikoiskokeella. - Enpä tiedä, autolla on ainoastaan Arctic Lapland Rally takana ja sitä ennen on kaikki osat uusittu, joten tämä menee nyt vain osastolle "tämä on moottoriurheilua", pettynyt Ketomäki kertoo Ruotsin reitin varrelta. - Harmillinen juttu, sillä kisasta olisi tullut mielenkiintoinen ja uskon, että meillä olisi ollut sanamme sanottavana kärkikamppailussa, kertoo Shakedown-erikoiskokeella ryhmänsä nopeinta vauhtia Mitsubishillään pitänyt Ylistarolainen.
Rallin SM-sarjan avaus oli todella lyhyt Timo Mäenpäälle. Pikku a-ryhmään siirtynyt Mäenpää yhdessä kartanlukijansa Timo Rossin kanssa pääsivät Rovaniemellä ajetussa […]
Arctic Lapland Rallyssä huimisteltiin kaksi vaativaa ajopäivää Ylistarolaisen Jukka Ketomäen tahdissa. Mitsubishi Ralliart Finlandin joukkueessa N-ryhmälaisellään kilpaileva Ketomäki oli kisan jälkeen tyytyväinen mies. - Tänä vuonna kaikki sujui lähes täydellisesti, ainoastaan lauantai-aamun ensimmäisellä erikoiskokeella Sarriossa meillä oli ongelmia auton haukatessa penkkaa ja ilmanoton täytyttyä lumesta. Kaikki toimi koko kisan ajan hienosti miehet, auto ja huolto olivat kaikilta osin kunnossa, joten mikäs siinä oli päästellessä. Rallissa ajettiin käytännössä kolme kilpailua. Kahden päivän kokonaiskilpailussa ajettiin FIA Euroopan Rally Cupin pisteistä, kun taas SM- pisteistä taisteltiin molempina päivinä erikseen
Rallin yleisen luokan SM-kausi 2004 saatiin avattua viikonloppuna Rovaniemen Arctic Lapland Rallyssa. Rallin nimi elää kuitenkin vielä kansan suussa Tunturirallina. Vaativissa olosuhteissa ajettu ralli ajetaan kaksipäiväisenä ja tänä vuonna kokeiltiin ensimmäistä kertaa kilpailujärjestelmää, jota FIA on ehdottanut myös MM-ralleihin. Jokainen päivä ajetaan omana kilpailunaan ja niistä jaetaan omat päiväkohtaiset pisteet. Ensimmäisenä päivänä keskeyttänyt kilpailija voi osallistua kilpailuun taas seuraavana päivänä.
Rallikauden avannut Arctic Lapland Rally päättyi ison N-ryhmän Mitsubishi-kuljettajan Juha Salon osalta yhtä takkuisesti kuin se perjantaina alkoi. Tekniikka temppuili myös lauantaina jättäen viime vuoden hopeamiehen taipaleelle. Salon ja kartturi Mika Stenbergin pistetili jää odottamaan vielä avausta.
Rovaniemen Arctic Lapland rallin toisena kisaviikonloppuna ajettiin myös luokka kansallinen + F. Reitti oli sama kuin EM- ja SM-kuskeilla. Kemin Urheiluautoilijoita edustava Markku Viitanen lähti koitokseen Mitsubishi Lancer Evo 3:sen ohjaimissa kärkitilat mielessä. Viitanenkaan ei varmasti etukäteen arvannut, että kuinka helpolla hän tulisi loppujen lopuksi pääsemään. Kisaan starttasi ainoastaan 11 autokuntaa.
Arctic Lapland Rallyn toinen kilpailupäivä oli keskeytysten värittämä "kestävyyskilpailu". Lapin lumiränneissä ajettiin päivän aikana kaikkiaan reilut 165 erikoiskoekilometriä ja reilut 700 kilometriä siirtymätaivalta, joten ei ihme että jokainen ei maalia nähnyt. Juuso Pykälistö ei kuitenkaan missään nimessä voittanut keskeytysten myötä vaan osoitti pystyvänsä SM-sarjan huippuvauhtiin vaikka vähän altavastaajan kalustollakin.
Perjantaina vauhti kohdallaan, lauantaina ulosajo teki tepposet ..... Eloluoma ja Jaskari tunturiseikkailustaan maaliin ja varttia vaille
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste