FIAn Rallin Historic-autojen EM-sarjan Suomen osakilpailu, Lahti Historic Rally, ajetaan tänä vuonna jo 14. kerran. Kilpailun järjestäjä, autourheiluseura Poppoo Team, on houkutellut kilpailun järjestelyorganisaatioon mukaan myös seuran menestyneimmän autourheilijan, viime vuonna rallin MM-pronssia saavuttaneen kartanlukija Jarmo Lehtisen.


Erittäin vaativaksi muodostuneen Argentiinan MM-rallin ainoaksi ilonaiheeksi suomalaisittain jäi Jari Ketomaan palkintosijoitus WRC2-luokassa. Mikkeliläinen ajoi luokassaan kolmanneksi ja yleiskilpailussa sijalle 12.
Toinen kilpailupäivä Argentiinan MM-rallissa ei ollut Jari Ketomaalle yhtään sen helpompi kuin ensimmäinenkään. Vaikeuksista huolimatta hän onnistui Drive Dmack -tiimin Ford Fiestalla pitämään kiinni WRC2-luokan kolmannesta sijasta.
Tulevan syyskuun lopulla Teivon ravikeskuksessa nousevat tavanomaiset yhden hevosvoiman tehot monisatakertaisiksi, kun sen kaviouralta käynnistyy Suomen rallimestaruuksien päätöskamppailu.
Tule Sinäkin Raaseporin Horsbäckiin! Siellä pyöräytetään kesä käyntiin, kun sprintti hirmut starttaavat koneensa kauden ensimmäiseen kisaviikonloppuun! Lauantaina kisa alkaa klo 16.00 ja sunnuntaina klo 12.00...
alt

Kuluneena viikonloppuna ajettiin ADAC Adam Opel Cup –sarjan toinen osakilpailu ADAC Hessen Rallye Vogelsberg. Kisaan osallistuneen suomalaiskaksikon Samuli Vuorisalon ja Eetu-Pekka Hellstenin kilpailu meni piloille heti avauspäivänä kolmannella erikoiskokeella sattuneen ulosajon vuoksi.


Kotimaisen Classic Motorshow'n leimallisena piirteenä on alusta asti ollut monipuolisuus. Harrastajakerhojen osastot ovat heijastelleet mitä erilaisimpia motorisoidun liikkumisen muotoja. Nyt ensikertalaisena mukana on myös virallinen SF-Caravan ry:n alainen Nostalgiakerho, joka tuo nähtäville matkailuautoilun ja –vaunuilun historiaa. Hienoja matkailuajoneuvoja ja -yhdistelmiä on näyttelyssä nähty toki ennenkin, mutta tämä melko tuore alan harrastajakerho on hyvä lisä näyttelyssä mukana olevien yhdistysten kirjoon.
20-vuotiaan turkulaisen Laura Suvannon kilpailukausi Saksassa jatkuu tulevana viikonvaihteena, kun ohjelmassa on suositun Opel Adam Cup -rallisarjan toinen osakilpailu, Vogelsberg-ralli.
Kesäkauden korkkaus Kemoralla Kokkolan UA järjestää tulevana lauantaina 18.4.kesäkauden avauskilpailun Vetelissä Kemoran radalla. Rallisprint kisassa on mukana on noin 80 […]
alt

ADAC Opel Adam Cup –sarjan avauskilpailussa hienosti kolmanneksi ajaneen Samuli Vuorisalon ja kartanlukija Eetu-Pekka Hellstenin Saksan urakka jatkuu tulevana viikonloppuna Schlitzissä ajettavan Rallye Vogelsbergin merkeissä.
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste