
Rallin MM- ja SM-sarjoissa urakoivan Printsport Racingin kuljettajat saavuttivat menestystä helmikuussa niin Ruotsissa ajetussa MM-sarjan toisessa osakilpailussa kuin Mikkelin ympäristössä ajetussa SM-sarjan toisessa osakilpailussa.
Rallikuljettaja Juuso Nordgrenin kausi jatkuu tulevana lauantaina Limingan maisemissa rallin Suomen juniorimestaruussarjan toisella osakilpailulla. Sunnuntaina on vuorossa sprint-kisa Lopella, joten reissukilometrejä kertyy.

Kauden toinen rallin SM-osakilpailu ajettiin Mikkelin seudun hienoilla teillä. Tällä kertaa säidenhaltija ei suosinut järjestäjää ja leudon sään vuoksi ralli jouduttiin ajamaan varsin poikkeuksellisissa olosuhteissa, kaksi erikoiskoetta oli teiden pehmenemisen myötä jopa pakko perua. Pirelli-kuljettajille kilpailu oli vauhdillisesti erinomainen, sillä kilpailun viideltä erikoiskokeelta peräti neljälle kirjattiin pohja-aika merkin renkailla ajaen.(Kuva: Marko Kyöstilä)
Lauantaina 28.2. Limingassa ajetaan Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan kauden toinen osakilpailu. Mukaan kilpailuun on ilmoittautunut 150 autokuntaa ja SM-pisteistä kisaa Limingassa lähes sata kuljettajaa. Sarjaluokissa ajaa yhteensä 116 kilpailijaa, näistä peräti 95 taistelee Rallin Suomen Juniorimestaruuspisteistä, 12 Nuorten Cup-pisteistä ja 31 Rally Trophy-pisteistä.
Huhuista huolimatta F-Cupin kolmatta osakilpailua Infrakymppi-ralli ei peruta vaan se ajetaan suunnitelmien mukaan. Järjestäjät kiittävät niitä kaikki ilmoittauneita jotka uskoivat meihin ja lähtivät kilpailemaan Lahteen.
Tiedote 24.2.2015 klo 08.44
Hankirallin johto ajoi eilen 23.2. koko kilpailureitin lävitse ja totesi, ettei reitti ole talvirallin ajamista edellyttämässä kunnossa. Kun vielä sääennusteetkaan eivät lupaa kylmenevää säätä, on Hankiralli-yhdistyksen hallitus kilpailun johdon esityksestä päättänyt peruuttaa la 28.2.2015 ajettavaksi aiotun Hankirallin 60-vuotis juhlakilpailun.

Rallin SM-sarjan kolmas osakilpailu, SM Pohjanmaa-ralli ajetaan 6.-7. maaliskuuta Seinäjoella. Kaksipäiväinen kilpailu sisältää kuusi erikoiskoetta, joilla pituutta on yhteensä 112 kilometriä.
Estonian rally fans gathered in South-Estonia at the weekend to witness the highest point of the Estonian motorsport winter season in Võru county. Võru winter rally 2015 saw the debut of Sander Pärn and James Morgan in their 4 wheel drive Ford Fiesta R5. The Estonian-Welsh crew took the lead from the first stage and managed to take their first vicotry on their debut in a 4WD rallycar.

Mikkelissä ajettu Ralli SM -sarjan toinen osakilpailu ei tuonut Joonas Tokeelle kaivattua kärkipään sijoitusta, kun lauantaiaamun ensimmäisellä erikoiskokeella nuorukainen vietti kolme minuuttia lumipenkassa.
Joitakin meilejä sekä puheluita on tullut kilpailun tekijöille. Niissä kysyttiin, että ajetaanko Marttilassa. Kisapaikalla kysyttiin, että ajetaanko vielä toinen kierros. Vastaus oli molempiin KYLLÄ!