Kahdeksankertainen rallin suomenmestari Juha Salo valloitti kuluneena viikonloppuna Rovaniemellä ajetun Arctic Lapland Rally – kilpailun ennätyksellisen viidettä kertaa. Näin Karkkilan Urheiluautoilijoita edustava Salo ohitti voittojen määrässä legendaarisen rallikuljettajan Antero Laineen, jolla rallin voittoja on neljä kappaletta. Salo oli mielissään ennätyksellisestä voitosta.
Rallin SM-sarja käynnistyi tänään Rovaniemellä ajettavalla Arctic Lapland Rally -kilpailulla. Päivän aikana ajettiin kuusi erikoiskoetta, joilla kuljettajien ajoittaiseksi haasteeksi muodostui pöllyävä lumi.
- Nykytilanne huomioiden voin olla osallistujamäärään tyytyväinen. Ja näin etenkin Historicin ja siihen liittyvän tasanopeusluokan osalta. Näin toteaa lauantaina 31. tammikuuta Savonlinnassa ajettavan Seurahuone Juhlarallin kilpailunjohtaja Urpo Kosonen. Hän jatkaa, että myös F-ryhmässä ja senioreissa on hyvä osanotto. AKK:n Itä-Suomen alueella arvostetaan suuresti aluemestaruusosakilpailusarjaa ja se näkyy myös Savonlinnan rallissa.
alt

Teiskon urheiluautoilijoita edustava Tommi Järvinen on taistelemassa sijoituksista yhdessä kartanlukijansa Vesa Koivusen kanssa SM- sarjan avauksessa Arctic rallissa Rovaniemellä. Kilpakaksikkoa ajattaa F- cupissa menestyneistä punamustista Volvoista tunnettu, uuden aluevaltauksen tehnyt Rallybaron tiimi. Järvisen käsiin on istutettu Citroen C2r2 auto.


Kiuruveden urheiluautoilijoita edustava 20-vuotias rallikuljettaja Jari Huttunen lähtee perjantaina alkavaan Ralli SM -sarjaan tavoittelemaan kaksivetoisten autojen SM3-luokan kärkisijoja. Citroën C2 R2 autolla yhdessä kartanlukija Antti Linnakedon kanssa kilpaileva Huttunen ajaa tänä vuonna ensimmäistä kertaa täyden kauden rallin SM-tasolla. Kuuden osakilpailun mittaisen SM-sarjan ensimmäinen osakilpailu on 23.-24.1. Rovaniemellä ajettava Arctic Lapland Rally.


Classic Motorshow järjestetään Lahden Messukeskuksessa jo kahdeksatta kertaa. Vuoden 2015 teemakokonaisuus "Erilaisuus kunniaan" on tuottaja Peri Niemenmaalla jo pitkällä, mutta työ jatkuu edelleen. Vuosittain teemaan sopivia ajoneuvoja mietitään tarkasti. Tänä vuonna tapetille on noussut mm. pohdinta, onko erikoisuus sama kuin erilaisuus?
Suomalaisen rata-autoilun huippusarjaksi viime vuosina kehittynyt Porsche GT3 Cup Challengen kauden 2015 kilpailukalenteri on vahvistettu.





Lievestuoreella ralliautoja rakentava ja huoltava Printsport lähtee laajalla ohjelmalla mukaan rallin maailmanmestaruussarjaan. Tiimi osallistuu parhaimmillaan kahteen eri luokkaan. Junioreiden MM-sarjaan tiimin Citroën DS3 RS Max –autolla osallistuu nuori, vasta 18-vuotias norjalainen Ole Christian Veiby. Hänen kuuden kilpailun mittainen sarjansa alkaa jo Monte Carlo –rallista.


Rallin yhdeksänkertainen maailmanmestari, nykyisin pääosin rata-autoilun WTCC-sarjassa viihtyvä Sébastien Loeb palaa tosimielellä DS3 WRC –ralliauton ohjauspyörän taakse Monte Carlo –rallissa 22.–25.1.2015. Loebin rinnalla hänen suosikkikilpailunsa nuotteja lukee luottokartturi Daniel Elena.


Ralli SM -sarja käynnistyy perjantaina Rovaniemellä perinteisen Arctic Lapland Rallin merkeissä. Kotimaisen arvosarjan avauskilpailu tunnetaan ralliväen keskuudessa edelleen Tunturirallin nimellä. Kyseessä on tällä kertaa juhlakilpailu, kun ralli ajetaan 50. kertaa.
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste