Kaudella 2015 Ralli SM -sarjassa ajetaan jälleen myös tiimimestaruudesta. Mestaruuden voittaa se tiimi, joka on kerännyt eniten pisteitä kaikista ajamistaan osakilpailuista. Tiimiin voi kuulua enintään kaksi autoa, yhdestä tai kahdesta luokasta (esim. SM1+ SM1 tai SM2+SM3), joiden molempien suoritukset huomioidaan tiimin osakilpailussa saamissa pisteissä.
Jyväskyläläinen Mikko Eskelinen starttaa autourheilun ammattilaisuransa yhdeksännen kerran Rovaniemen Napapiirillä ajettavaan Arctic Lapland Ralliin. Juhlallisen 50. kerran järjestettävään kilpailuun urallaan niin rallin Suomi Cup kuin Espanjan ja Portugalin rata-autoilun mestaruudet voittanut Eskelinen ja hänen pitkäaikainen kartanlukija Arto Kapanen starttaavat englantilaisen M-Sport ralliautotehtaan rakentamalla uudella Ford Fiesta R5 autolla. Kilpuri on samanlainen yksilö, jolla vuosi sitten Janne Tuohino oli koko rallin nopein kuljettaja.

Rata-autoilun tuore suomenmestari Erkka Lindstedt jatkaa nousujohteista uraansa kilpailemalla kaudella 2015 MINI Challenge -sarjassa. V1600-luokan MINI One vaihtuu John Cooper Works -malliin perustuvaan merkkiluokan ratakilpuriin.

Pieksämäkeläinen Tuomas Levänen, 19, ajaa kilpailukaudella 2015 Rallin Suomenmestaruudesta Citroen C2 R2 kilpurilla. Ralliharrastuksensa 16-vuotiaana aloittanut nuorukainen on ehtinyt kolme kilpailukautta hioa ajotaitojaan 16 rallisprintissä sekä 11 rallissa. Hyvien tulosten saattelemana hän nousee ajamaan SM-mitalista.
Kaksipäiväinen Arctic Lapland Ralli käynnistää tulevana viikonloppuna mielenkiintoisen Ralli SM -kauden. Esa Ruotsalainen on asettanut tavoitteekseen kärkisijat SM4-luokassa, josta hän saavutti SM-hopeaa toissa kaudella.
Ramirent Mäntsäläralli ajetaan Mäntsälässä ja sen ympäristössä lauantaina 24. tammikuuta.
Kilpailutoimistona toimii Hepolan koulu
jossa myös kilpailun lähtö klo 12.00 ja maali noin 14.47.

Pirellin kilparenkailla ajettiin menestyksekkäästi viime viikonvaihteen F-Cupin kauden avauksessa, Heinolan Jari-Pekka Rallissa. Rengasvalintojen suhteen leuto talvikeli oli kilpailijoille haastava, mutta tulosten valossa Pirellillä oli tarjota sopivaa alle laitettavaa. Pirellin valikoimasta sekä WR- että J-mallit olivat kärkisijoilla käytössä. WR-mallin kestävyys osin jäisillä ja uraisillakin teillä sai kiitosta.
Vuoden tauon jälkeen Jaro Kinnunen palaa Ralli SM -sarjaan ja sen kovatasoiseksi muodostuneeseen SM3-luokkaan. Sarjan avauskisa koittaa viikonloppuna Rovaniemellä kaksipäiväisen kilpailun myötä.
Ensi viikonvaihteessa ajettavassa Monte-Carlon MM-rallissa kilpailee kaksi suomalaiskuljettajan autokuntaa. Jari-Matti Latvala-Miikka Anttila ajavat Volkswagenin tiimissä WRC-luokassa. Lisäksi nuorimies Max Vatanen on korsikalaiskartturin Jaques-Julien Renuccin kanssa ensikertaa Monte-Carlon vaativilla teillä Ford Fiesta R2 -autolla luokassa RC4. Tässä käytettäväksenne kuljettajien kommentit kisan alla.

MotorSport Online -sovelluksessa on nyt myös Arctic Lapland Rally Extra. Sovelluksen voi ladata ilmaiseksi älykännykkäänsä ja seurata kisatuloksia online-ajassa.