BV-Team Oy tuottaa jälleen kahden suositun SM-sarjan TV-ohjelmat. RSJM, eli tutummin Junnu-SM starttaa 31.1 Peurunkarallin merkeissä Laukaan maisemissa, ja heti seuraavana päivänä 1.2 Lapualla kilpaillaan Ala-Talkkari SM-rallisprint.


Lauantaina 31.1.2015 starttaa vuoden ensimmäinen Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan osakilpailu 19. Peurunkaralli. Ilmoittautuminen on nyt täydessä vauhdissa ja päättyy tiistaina 20.1. puoliltaöin. Kilpailun kokonaispituus on n. 158km. Neljällä erikoiskokeella pääsee ajamaan 67km Laukaan taatusti vauhdikkaita ja legendaarisia rallitietä. Viimevuodesta poiketen nyt ainakin erikoiskokeilla riittää penkkoja siirrettäväksi.
Mad-Croc-F-Cup -rallisarja koostuu kaudella 2015 kuudesta osakilpailuista, joista kolme ajetaan talvella ja kolme syksyllä. Kausi alkaa tulevana lauantaina Heinolassa ajettavalla Jari-Pekka Rallilla. Helmikuussa kilpaillaan Urjalan seudulla ja maaliskuussa Lahdessa ja sen lähialueen tiestöllä. Syksyllä kilpailut ajetaan Kiteellä, Laihialla ja Riihimäellä, jonne kausi päättyy.
Rallin SM -sarja ja saksalaisen autonvalmistaja Mercedes-Benzin suomalainen maahantuoja, Veho Group Oy Ab, solmivat yhteistyösopimuksen vuodelle 2015.


Rallikuljettaja Teemu Sunisen kilpailukausi käynnistyy 20.2. Mikkelissä ajettavassa SM-rallissa. Suninen osallistuu ralliin nelivetoisella Skoda Fabia Super2000 autolla Mikko Markkulan toimiessa kartanlukijana.

Pohjanhovissa koko viikon esillä oleva juhlanäyttely kertoo kuvin ja videoin siitä, kuinka jo 50 vuoden ajan Tunturiralli on kerännyt yhteen huippukuskit kilpailemaan ääriolosuhteissa. Kuvassa Hannu Mikkola on ajanut hankeen Sevettijärven erikoiskokeella vuonna 1970. Siitä huolimatta hän voitti kilpailun. Ohi huristelee Jorma Lusenius. Kuva Lapin Kansan arkisto.
Mäntsälässä ajetaan kolmen erikoiskokeen miniralli 24.tammikuuta.   Kilpailun startti Hepolan koululta klo 12.00.  Ilmoittautuminen päättyy sunnuntaina 11.tammikuuta klo 23.59. Luokat ja […]
Heinolan UA:n järjestämään F-cupin avauskilpailuun Jari-Pekka Ralliin ilmoittautui 170 kilpailijaa, vaikka matkassa olikin monenlaisia mutkia johtuen pankki- ja Kiti-ongelmista. Järjestelytoimikunnan pj Jukka Inkilä vietti viimeisen ilmoittautumispäivän puhelinta ja sähköpostia päivystäen. Kaikki halukkaat saivat ilmoittautumisensa tehtyä tavalla tai toisella. Inkilä oli ilmoittautuneiden määrään erittäin tyytyväinen.
Kilpailukaudella 2015 Printsport Racing kiertää rallin SM-sarjan lisäksi myös seitsemän MM-rallia sekä pienempiä kansallisia ja kansainvälisiä kilpailuja. Rallin MM-sarjan junioreiden mestaruudesta ajaa norjalainen Ole Christian Veiby ja WRC2-luokan palkintokorokkeista virolainen Karl Kruuda.
Kuluneen vuoden aikana FIA:n hallitus on hyväksynyt useita sääntömuutoksia kauden 2015 rallin MM-sarjaan. Sääntömuutoksilla pyritään nostamaan sarjan urheilullista haastavuutta ja lisäämään medianäkyvyyttä. Merkittävimmät sääntömuutokset ovat tässä:

Ajojärjestys tulee olemaan perjantaina ja lauantaina MM-pistejärjestyksen mukainen. Sunnuntaina P1 ja P2-autokunnat ajavat lauantain jälkeisen tulosluettelon mukaan käännetyssä järjestyksessä. Mahdolliset keskeyttäneet P1 ja P2-miehistöt lähtevät uudelleen kuitenkin ennen tätä ryhmää.
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste