Kaikkien rallipotaattien, ja ennen kaikkea myös omaksi yllätykseksi rallivuoden 2014 SM-sarjan talvikauden jälkeen SM4-luokan hopeassa vahvasti kiinni ollut Helsingin Rattitien Ragnotti, Maamark Racingin maailmantähti Joose Kojo oli kesän alavireisesti menneiden kesän osakilpailujen sekä tekniseen keskeytykseen päättyneen SM-finalin jälkeen aikeissa tirauttaa krokotiilin kyyneleet suun ohi liponneen arvometallin myötä, mutta onnekkaasti kanssakilpailijan murheiden myötä hän rimaa hipoen pääsee tammikuussa hipelöimään himmeintä SM-mitalia.


Classic Motorshowssa tullaan jatkossa näkemään uudenlainen osastokokonaisuus, jossa esitellään ajoneuvoja eri vuosikymmenten takaa. Kokonaisuus rakentuu otsikolla "Oi niitä aikoja" ja se esittelee neljä ryhmää ajoneuvoja, jotka ovat tasan 60, 50, 40 ja 30 vuoden takaa.
Rovaniemellä ajetaan 22.–24. tammikuuta Arctic Lapland Rallyn 50-vuotiskilpailu. Juhlavuoden kunniaksi yleisölle on tarjolla lajiherkkua, kun uuden sukupolven ralliajokkien ohella Rovaniemen talvisissa maisemissa kaasuttelevat myös historic-luokkien perinteikkäät kilpa-autot. Samalla käynnistyy Historic Rally Club Finlandin kisavuosi 2015.


Viime viikonlopun hieno Gymkhana Grid -tapahtuma Espanjan Madridissa toi Riku Tahkolle kilpailun neljännen sijan. MINI Cooper S -autolla ajaneelle suomalaiskuskille kokemus oli ensimmäinen laatuaan drifting-tyylisessä kisassa.


Esapekka Lapin mestaruus ratkesi yllättäen jo ennen kauden päätöskilpailua, Korsika-rallia, kun mestaruudesta Lapin kanssa kilpaillut Sepp Wiegand ei voi osallistua ralliin. Wiegand ajoi ulos rallin ennakkotesteissä, jonka seurauksena auto tuhoutui täysin tulipalossa, kuljettajat selvisivät vammoitta.


Espoolaiselle Jaro Kinnuselle tämä kulunut rallikausi on ollut haasteellinen monestakin eri syystä. Edellisinä vuosina hänet totuttiin näkemään SM-rallien kärkikamppailuissa, mutta kaudella 2014 hän lähti hakemaan Ranskasta erilaisia haasteita ja uutta oppia ralliuralleen.


Henri Haapamäki, who left a powerful mark on Neste Oil Rally Finland this summer and piloted his Citroën C2 to an overwhelming class victory, prepared for Wales Rally GB by spending two days with co-driver Marko Salminen testing in Britain on tricky Welsh roads. In mid-November the talented pair, representing Hannu's Rally Team, will start this classic WRC event in an Autosport Technology-prepared Citroën DS3 R3T and offer WRC3 category drivers a chance for revenge.
One thousand four hundred and sixty-seven days after driving a Citroen C4 WRC to second place on Rally GB 2010, Petter Solberg showed his world-beating ability to return to a C4 yesterday and immediately set the pace down stages he'd never seen competitively before.


Viime kesänä rallicrossin MM-tasolla debytoinut Riku Tahko on saanut Monster Energyltä kutsun osallistua Gymkhana Gridin finaalitapahtumaan, joka ajetaan Espanjan Madridissa 1.-2. marraskuuta.


Karl Kruuda ja Ole Christian Veiby Espanjan MM-rallissa: Vauhti oli kohdallaan mutta ulosajot pilasivat kilpailun - Uusi yritys MM-sarjan päätösosakilpailussa Walesissa
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste