Teijo-Talot Historic Rally Trophyn 11. lokakuuta päättävän TeijoTalot-rallin lehti on todennäköisesti suurin Hämeenlinnan talousalueella koskaan tehty rallilehti. 24-sivuisen tasokas lukupaketti tavoitti selvästi aiempaa suuremman lukijamäärän.




Rallin SM-sarjassa onnettaren todellisena kestokiusattuna jälleen kuluvanakin vuonna ollut porvoolainen Tomi Vilenius ripustaa, yrittäjän elämän kiireiden myötä, ajohanskat naulaan ja keskittyy Porvoon Autopalvelun ja Auto-Ringin yritystoimintojen luotsaamisen lisäksi vuodenvaihteessa avattavan Porvoon Autokatsastuksen pyörittämiseen.
Päätöstä vauhditti Renault Clio R3 kilpurin omistussuhteen vaihto eikä sen myötä Vilenius ehdi pakostakaan haikailemaan kilvanajon perään.
Päätöstä vauhditti Renault Clio R3 kilpurin omistussuhteen vaihto eikä sen myötä Vilenius ehdi pakostakaan haikailemaan kilvanajon perään.
Mikkeliläinen Juha Pippuri varmisti itselleen jo toisen Finnish Crosskart Challenge -sarjan Suomen mestaruuden voittamalla viimeisen osakilpailun Jyväskylän Laajavuoressa. Laajavuoren haastavalla, osittain MM-rallin kanssa samalla tieosuudella ajetulla radalla jyvät erottuivat akanoista ja kokemus näkyikin kilpailun kärkipaikoilla.

Ari Könönen jätettiin tylysti kuudenneksi kotikilpailussaan Laukaan Rallisprintissä - Kuudes sija suuri pettymys
Tervetuloa mahdollisesti melkeinpä vuoden viimeiseen rallikilpailuun At-tuote ralliin Keravalle.
Pienoisrallissa ajetaan kolme erikoiskoetta ja mahdollisuus myös ennakkotutustua reittiin.
Pienoisrallissa ajetaan kolme erikoiskoetta ja mahdollisuus myös ennakkotutustua reittiin.
Vuoden 2011 Rallin Junioreiden SM-kultamitalisti ja vuoden 2013 yleisen luokan SM-pronssimitalisti, alavutelainen Teemu Asunmaa, joutui kartanlukijansa Tuukka Shemeikan kanssa nielemään pettymyksen karvaita kyyneliä Tampereella ajetussa SM-sarjan kuudennessa ja samalla viimeisessä osakilpailussa.
Fact one: Turkey hosted seven Formula One grands prix between 2005 and 2011.
Fact two: Finland's Kimi Räikkönen won the first of those races at Istanbul Park.
Fact two: Finland's Kimi Räikkönen won the first of those races at Istanbul Park.
Rally Trophy -sarja saatettiin päätökseensä Motonet-Rantarallin merkeissä 27.9. Ohjelmassa oli 6 erikoiskoetta, yhteismitaltaan vajaat 70 ek-kilometriä. Kaikki sarjamestaruuteen mahdollisuudet omaavat kuljettajat olivat mukana.