alt

RSJM-sarjan viimeinen osakilpailu ajettiin Mynämäellä 27.9. Mestaruus kuitenkin ratkesi jo ennen kisaa, sillä pisteitä Mynämäellä oli voittajalle jaossa vain yhdeksän. Muista mitalisijoista oli kuitenkin kova taistelu. Lopulta kaikki mitalit tulivat Keski-Suomeen Antti Könösen varmistettua hopeaa ja Joni Viitalan noustua pronssille.
Huipputasaisen historic-rallisarjan päätöskisassa kilpailee Tuuloksessa lauantaina 11.10. lähes 200 autoa. Sarjassa on palkintoina autotalli ja huvimajoja.
Lammin UA:n Heikki Westerlund kilpailee ensimmäisen kerran oman seuransa ralliissa. Hessu on yksi neljästä historic-mestaruudessa vahvasti kiinni olevista kuljettajista. (kuva Marko Kyöstilä)

alt

Rallin SM-sarjan päätösosakilpailu Pirelli Ralli hymyili SSV Rally Teamille, sillä SM3-luokassa kilpaileva Samuli Vuorisalo ajoi yhdessä kartanlukijansa Eetu-Pekka Hellstenin kanssa Tampereen osakilpailussa ylivoimaiseen voittoon ja värikkäiden vaiheiden jälkeen kaksikko myös kruunattiin SM3-luokan uusina Suomenmestareina!

alt

Vuoden kovimmaksi kansalliseksi ralliksi usein tituleeratun PDA-Rallin ilmoittautumisaikaa on jatkettu tämän viikon lauantaihin asti. Lähde mukaan fillaroimaan ja osallistut samalla henkilöauton arvontaan!



Kouvolan, Korvenkylän ja Junkkarin kylässä ajetaan taas parin vuoden tauon jälkeen sprinttiä lauantaina 11.10.2014 klo 12. Ilmoittautuminen päättyy ti 6.10.2014 klo 23:59, joten vielä ehtii hyvin mukaan.
Tuuloksen TeijoTalot-ralli päättää huipputasaisen Teijo-Talot Historic Rally Trophy -sarjan. Hyvät mesytariismahdollisuudet on neljällä kuljettajalla, ja lisäksi kaksi kuljettajaa omaa teoreettiset mahdollisuudet trophyn voittoon.
Esa Peltonen jätti HRT-sarjan avauskisan väliin, joten Lammin UA:n kuljettajan mahdollisuudet historic-mestaruuteen ovat varsin teoreettiset. (kuva Marko Kyöstilä)
Tuuloksen TeijoTalot-rallissa kilpailee lauantaina 11. lokakuuta 200 autoa. Kolmas Lammin UA:n ja Teijo-Talot Hämeen yhteinen ralli on sekä Teijo-Talot Historic Rally Trophyn että BMW Xtreme Rallyn tämän kauden päätösosakilpailu.
Tuuloksen TeijoTalot-ralli päättää Teijo-Talot Historic Rally Trophyn 11. lokakuuta.


The 6th round of Estonian rally championship event Tartu rally took place two weeks ago. Sander Pärn - James Morgan drove a solid rally and managed to score yet another victory in 2014. This meant that Pärn and Morgan ensured two Estonian Championship titles in 2014.


Karl Kruuda historialliseen SM-kultaan Printsportin mestaruusautolla - Tiimin kilpailukausi jatkuu kolmella ulkomaan rallilla
alt
Jari Huttusen kausi päättyi loistavaan tulokseen Tampereella ajetussa yhdeksän erikoiskokeen SM-rallissa. Huttunen, yhdessä kartanlukijansa Antti Linnakedon kanssa, sijoittuivat luokassaan kolmanneksi.
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste