Australian MM-rallin avauspäivänä perjantaina saatiin todistaa kovaa kamppailua myös WRC2-luokassa. Jari Ketomaa ajoi kolme pohja-aikaa, mutta vastaavasti hän menetti monella erikoiskokeella ongelmien vuoksi kallista aikaa.

Sillä tänään tarjoillaan tunnin lähetys Future Cupin Levin kisoista Maikkarin Maxilla klo 21.00! Ohjelmahan on nähtävillä myös sarjan kotisivuilla viikonlopun aikana.

alt

alt

Uudessakaupungissa kurvailtiin Rally Trophy –sarjan kauden neljäs osakilpailu kuluneena viikonloppuna. Edellisessä kisassa Lahdessa keskeyttämään joutunut Sami Sarjula onnistui yhdessä kartanlukijansa Sami Lahdenpään kanssa ajamaan Ukissa luokkavoittoon, jonka ansiosta kaksikko nousi takaisin taistelemaan vahvasti sarjan mestaruudesta, joka ratkeaa syyskuun lopussa ajettavassa Rantarallissa.

F-cupin päätösosakilpailussa Heinolassa ratkotaan sarjan mestaruudet. Ilmoittautuminen kilpailuun päättyi tiistaina. Heinolan Urheiluautoilijoiden riemuksi ilmoittautuneita oli 183. Kilpailunjohtaja Hanna Valonen oli syystäkin tyytyväinen ilmoittautuneiden määrään. "Viimeiseen asti jännättiin, miten käy. Kaakkoisrallin osallistujamäärän jäätyä niinkin pieneksi mekin pelkäsimme osallistujakatoa."

alt

Nyt alkaa olla kiire ilmoittautua kauden viimeiseen F-Cupin osakilpailuun Heinolan UA:n järjestämään Jari-Pekka ralliin 20.9.2014.
Ilmoittautumisaika umpeutuu tänään tiistaina 9.9.2014 klo 21.00.
It was a case of semi-final best for Toomas 'Topi' Heikkinen when the ace Finn went up against his fellow FIA World Rallycross Championship aces in northwest France over the weekend (September 6/7).
The World RX of Belgium winner was one of the contenders for victory at the Loheac track in Brittany but was unable to progress to the final at the wheel of his Marklund Motorsport Volkswagen Polo RX Supercar after finishing fourth in his semi.
Marklund Motorsport supported by Volkswagen resumed its bid for FIA World Rallycross Championship success in France today (Sunday) but missed out on a shot at glory in the six-lap final at the Loheac circuit in the northwest of the country.
Petter Solberg extended his lead in this year's FIA World Rallycross Championship with his third win of the season, dominating the World RX of France final at Lohéac, France today (Sunday).


Saksalaisessa Leipert Motorsport tiimissä australialaisen Liam Talbotin, kanadalaisen Jean-Charles Perrinin ja sveitsiläisen Fredy Barthin kanssa ajovuoron Lamborghini Gallardo FL2 GT3 auton ratissa jakanut 24 tunnin mittaisen kilpailun ainoa suomalaiskuljettaja, jyväskyläläinen Mikko Eskelinen, saavutti A6-luokan kuudennen sijan uransa ensimmäisestä kansainvälisestä Endurance kilpailustaan.
Antti Könönen lähti RSJM-sarjan kakkospaikalta toiseksi viimeiseen osakilpailuun Uudessakaupungissa, tähtäimessään Juho Muuraisen hallussa ollut ykkössija.

alt

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste