Markus Palttala, 36, ajoi kauden kolmanteen voittoon Tudor United SportsCar -sarjan kahdeksannessa osakilpailussa Road American radalla sunnuntaina. Paalupaikalta Turner Motorsportin BMW Z4 GTD:llä startannut Palttala ja suomalaisen ajopari Dane Cameron johtivat vajaan kolmen tunnin mittaista kilpailua alusta loppuun, mutta eroa toiseksi sijoittuneeseen Porsche-kaksikkoon Leh Keeniin ja Cooper MacNeiliin kertyi lopulta vain 2,2 sekuntia.
Isolla lähtönumerolla (89) vuodesta 1983 lähtien aktiivisesti rallia ajanut ja kotikilpailussaan Suomen MM-rallissa 17 kertaa ajanut jyväskyläläinen Kari Hytönen kiersivät Ford Fiesta R2 autollaan kilpailun 26 erikoiskoetta ja 360,94 erikoiskoekilometriä RC4-luokan yhdeksänneksi nopeinten. Hytöselle ja kartanlukija Ada Herraselle sijoitus oli kuin voitto kivenkovassa Drive DMack Cup kilpailuluokassa, jossa alun perin Sorateiden Grand Prixin huippuvaativalle reitille suuntasi yhteensä 23 kilpailijaparia.
alt

Rally Trophy -luokan kesäkauden avauskisa kurvailtiin viime viikonloppuna Lahdessa ajetussa Tietopalvelu-Rallissa. Kovin tavoittein kisaan startannut Sami Sarjula yhdessä kartanlukijansa Sami Lahdenpään kanssa joutuivat jättämään leikin kesken jo avauserikoiskokeen jälkeen teknisen vian saattelemana.
Ralli SM -sarjan 2014 viides osakilpailu kuudesta ajetaan Turun ympäristössä elokuun viimeisenä viikonloppuna 29.-30. päivinä SM Ralli Turun merkeissä.
SM Ralli Turku on kaksipäiväinen kilpailu, joka on samalla Turun Urheiluautoilijat ry:n 50-vuotisjuhlaralli. Kilpailun koko reitin pituus on noin 305 km, josta kahdeksan erikoiskokeen osuus on 96 kilometriä. Kilpailukeskus, jossa ovat myös katsastus, huolto ja parc fermé -alue, on Artukaisissa Turun Messukeskuksessa, viimevuotiseen tapaan.
Oulun Kiimingissä ajetut, Future sarjan osakilpailut ovat takanapäin. Ja kuten joka kesä, kyllä se yhdessä kilpailussa pitää kesän aikana sataa. Jäälin Yrityspuistossa taivas repesi lauantain kisassa toiselle kierrokselle.
alt


Antti Könönen ajoi kartanlukijansa Elmeri Mäki-Kulmalan kanssa pienistä ongelmista huolimatta sarjatuloksen kannalta äärimmäisen tärkeän kolmannen sijan Lahden Tietopalvelu-rallista, ja nousi SM-sarjan toiseksi ennen kahta viimeistä osakilpailua.


Kemoran rata-autoiluviikonlopun lauantaipäivä ei varmasti jättänyt ketään kylmäksi niin kilpa-autoissa kuin katsomoissakaan. Vaihteleva sää antoi vahvemman mausteen kisapäivän kululle kuin tuskin kukaan osasi arvatakaan. Haastavinta etenkin kilpailijoille oli radan olosuhteiden muuttuminen lähes koko ajan, ja kun sään ennakointi osoittautui lähes mahdottomaksi, pystyi riskien ottamisella saamaan lähes ylivoimaisen edun muihin kuljettajiin.


Vetelin Kemorassa ajetussa FINRace rata-ajon SM-sarjan kahdessa viimeisessä osakilpailussa jyväskyläläinen, Relaa Racing Teamin kuljettaja Simo Muhonen, 17, onnistui jälleen juhlimaan luokkavoittoa ja toisen lähdön hopeasijaa sekä ennen kaikkea tärkeitä mestaruuspisteitä jotka lopulta johdattivat Junior Program stipendiaatin FINRace Trophy sarjan hopeamitalille. Tiimipäällikkö ja toista autokuntaa ohjastanut Raimo Niemi oli FINRace Trophyssä kahdeksas, jääden 17 pistettä pronssimitalista.
Rallicrossin SM-sarjan kolmas osakilpailu Joensuun Ylämyllyllä päättyi dramaattisesti. Super Car-luokan A-finaalin viimeisen kierroksen alussa kaatoi finaalia alkukierrokset johtanut Raahen Ari Perkiömäki Fordinsa rajusti. Alkueriä myöten oli Perkiömäen vauhti ollut päivän kovinta, mutta nyt tuli kaato pahaan paikkaan. Sitä edelsi hetkellinen kuviointi edellisen kierroksen päätösmutkissa. Perkiömäki käveli ulos autosta mutta vietiin tutkimuksiin. Kaadon tapahtumapaikka oli Perkiömäelle tuttu, pari vuotta sitten hän menetti samassa paikassa pelin.
Akaan Moottorimiesten Aki Karttunen ajoi nelivetoisten Super Car-luokan voittoon rallicrossin SM-sarjan kolmannessa osakilpailussa Joensuun Ylämyllyllä. Näin Karttunen sai sarjapisteissä hiukan kiinni nyt kakkoseksi ajanutta Joni-Pekka Rajalaa. Kisan kärjessä viimeisen kierroksen alkuun ajanut Raahen Ari Perkiömäki kaatoi rajusti, mutta käveli autosta ulos. Janne Kanerva ajoi kolmanneksi.
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste