Rallicrossin SM-sarjan kolmas osakilpailu Joensuun UA:n isännyydessä Ylämyllyn radalla on saatu alkuerien osalta päätökseen. Finaalipaikat on jaettu. Nyt vietetään hetki taukoa, jäähdytetään koneita ja tunteita.

alt

Yhdeksästoista kansainvälinen ADAC Glasbahcrennen ajettiin 26.-27. Kesäkuuta Steinbachin kylässä Thuringenissa. Kilpailu on osa FIA European Hill Climb, FIA Historic Hill Climb, FIA Euroopan mestaruus, KW Berg-Cup sekä osa monia muita kansallisia mäkikisa sarjoja. Paikalla olivat siis kaikki euroopan huippunimet ja monet eri kansallisuudet edustettuina.
Tervetuloa paikan päälle Oulun Kiiminkiin seuraamaan kun Suomen nopeimmat asfalttikuskit päräyttävät Future sarjan seitsemännessä osakilpailussa koneet käyntiin klo 14.00. Kisapaikkana toimii Jäälin Yrityspuiston alue.
Rallin Junioreiden Suomenmestaruussarja jatkuu Lahdessa ajettavalla Tietopalvelu-rallilla 9.8.2014. Talvikauden jälkeen pronssissa kiinni oleva Antti Könönen lähtee kartanlukijansa Elmeri Mäki-Kulmalan kanssa kesäkauteen vain yksi tähtäin mielessään - SM-mitali.
altTalliin ilmestynyt Citroën C2R2 Max laittoi RSJM sarjakakkosen suunnitelmat uusiksi
alt

Rally Trophy -sarjan kesäkauden avauskisa kurvaillaan tulevana viikonloppuna Lahdessa Tietopalvelu-Rallin merkeissä. Trophy -luokan sarjatilanteessa toisena oleva Sami Sarjula lähtee yhdessä kartanlukijansa Sami Lahdenpään kanssa hyvillä mielin liikkeelle, vaikkakin lähtökohdat kisaan eivät ole parhaat mahdolliset.
FINRace ratasarjan yhteydessä ajettavassa Porsche GT3 Cup Trophy Finlandissa upeasti kolmantena ja FINRace Trophyssä toisena oleva jyväskyläläinen, Relaa Racing Teamin kuljettaja Simo Muhonen ja sijoilla 8 sekä 3 oleva tiimin toinen kuljettaja, kauhajokelainen Raimo Niemi, tähtäävät jälleen palkintokorokkeelle kun edessä on ensimmäinen sarjojen kahdesta huipentumasta.
alt

BMW Xtreme-sarjassa ykköspaikalla oleva Tommi Harju osallistui ensimmäistä kertaa Vetomies-ralliin viime lauantaina. "Altavastaaja-autolla" kisaan lähteminen herätti pieniä ennakkoepäilyjä, varsinkin monien pelotellessa teiden huonoa kuntoa. Auto pidettiin kuitenkin Xtreme-sääntöjen mukaisena.


Rallicrossin SM-pisteistä taistellaan jälleen ensi lauantaina Ylämyllyn radalla, kun maan parhaat kuljettajat päästävät hevosvoimat valloilleen. Autourheilun monilahjakkuus Noormarkun UA:n Joni-Pekka Rajala hallitsee tällä hetkellä rallicrossia ja on kahden luokan johdossa. Autokrossiluokkaan on saatu piristystä, kun Nicklas "Marcuksen poika" Grönholm osallistuu sarjaan ja johtaa nyt luokkaansa. Crosskart-luokkaa johtaa Jami Kalliomäki.
Trois-Rivieres is a fantastic place. Nice river, lovely restaurants and really friendly people. But it was definitely missing something until this morning.
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste