Jukka Korhonen starttaa juhannusaattona hänelle uuteen kilpailuun, kun Belgiassa ajetaan perinteikäs Ypres -ralli. Kyseessä on nilsiäläisen kisakauden toinen EM-sarjan osakilpailu, joka ajetaan jälleen asfaltilla. Kaikkiaan reitti sisältää 300 EK-kilometriä ja pätkät ajetaan perjantaina ja lauantaina.

Esapekka Lappi ja Janne Ferm starttaavat tänään alkavaan EM-sarjan kuudenteen osakilpailuun Belgiassa 29 pisteen sarjajohdossa. Lappi ei osallistunut sarjan edelliseen osakilpailuun Azoreilla, mutta säilytti tukevan johdon kun sarjassa toisena oleva irlantilainen Craig Breen joutui keskeyttämään Azoreilla.

Kuluneena viikonloppuna Lapualla ajetun rallin SM-sarjan kesäkauden avausosakilpailu SM Pohjanmaa-Ralli ei ollut suotuisa merimaskulaiselle Samuli Vuorisalolle. SM3-luokassa hyvistä iskuasetelmista kisaan lähteneen Vuorisalon matkanteko päättyi ensimmäiselle tauolle moottorivikaan.

Volkswagenia edustavan Marklund Motorsportin tarkoituksena on perustaa asiakastalli rallicrossin MM-sarjaan kaudelle 2015.
Rallin SM-sarjan Lapuan osakilpailun ohessa ajettiin Ford Fiesta -rallisarjan neljäs osakilpailu. Fiesta Sport Trophyn eli FST-sarjan kärkipaikalla jo talvikauden jälkeen ollut Teemu Suninen ajoi virheettömän kisan ja pokkasi toisen kerran luokkavoiton.
Sarjapromoottori AKK Sports Oy lanseerasi Ralli SM -sarjassa tällä kaudella kilpailun, jossa etsittiin suomalaista rallilupausta. Neljän osakilpailun jälkeen pääsi neljä nuorta kuljettajaa finaalitesteihin. Valinta kohdistui kuljettajaan, jonka raati katsoi omaavan parhaan kehityspotentiaalin pitkälle tulevaisuuteen. - Tässä ei haettu yhden kisan voittajaa, vaan huippu-urheilijaa jolla on parhaat edellytykset menestyä pitkällä tähtäimellä rallissa ja rakentaa uraa, täsmensi Ralli SM -sarjan promoottori Kai Tarkiainen valintakriteereitä. Voittajaksi valittiin joukon kuopus, 20-vuotias tuusulalainen Teemu Suninen.

Printsport Racingilla työntäyteinen viikonloppu - urakointia rallissa ja radalla
Kesäkuun toisena lauantaina ajetussa rallihistorian ensimmäisessä Toivakka rallissa vaajakoskelainen Ari Könönen, 50, kurvaili kartanlukijansa Jari Niirasen kanssa viisi monipuolista pikataivalta ja 50 erikoiskoekilometriä nelivetoluokan viidenneksi vauhdikkaimmin.

Toomas 'Topi' Heikkinen will head back to Finland to prepare for his home round of the FIA World Rallycross Championship later this month firmly in the fight for the coveted title – despite losing out on a shot at the final in Hell today.
It was a case of Hell by name, hell somewhat by nature for Marklund Motorsport supported by Volkswagen aces Toomas 'Topi' Heikkinen and Anton Marklund who endured a frustrating visit to Norway for round three of the FIA World Rallycross Championship (June 14/15).