
Pari viikkoa sitten ajettuun Matin ensimmäiseen ralliin lähdettiin vain yksi asia mielessä – maalilava. Kisa-aamuna lähdettiin matkaan seitsemän aikaan Vammalasta.

Suomen suurimman ja suosituimman rallisarjan F-Cupin kolmas osakilpailu, Raision UA:n järjestämä Nilfisk Ralli ajetaan ensi lauantaina 7.6.2014. Rallin kilpailukeskus sijaitsee Oripäässä. Ensimmäisenä reitille starttaa numerolla 1 Kangasalan UA:n Jaska Nuorala Volvolla

Kolmepäiväinen Erechim Rally -kilpailu Brasiliassa tarjosi paljon uutta kokemusta Esa Ruotsalaisen ralliuralle. Saarijärven UA:n kuljettaja onnistui uusissa olosuhteissa ja englanninkielisillä nuoteilla ajamaan luokkansa kärkivauhdissa.
Autourheilun juhlaa vietetään Kokemäen Risten radalla lauantaina 14.6. ja sunnuntaina 15.6. Suositun jokamiesluokan kolme SM-titteliä ratkotaan viikonlopun aikana. Mitaleista taistellaan nuorten EVK-SM luokassa, nuorten SM-luokassa ja naisten SM-luokassa.
Tykkimäen moottorirata on areenana, kun rallicrossin SM-sarjan gladiaattorit käyvät lauantaina 7.6. sarjan toiseen taistoon. Mukana on toki myös vauhdikkaita ladyja, ei pelkästään mieskuljettajia.
Edullisemmalla R2- tai N-ryhmän kalustolla ajavalle yksityiskuljettajalle MM-rallin osallistumismaksu voi näytellä hyvinkin suurta osaa kilpailun kokonaisbudjetista. Jos raha on tiukassa, niin olisiko edes kavereita?

Turkulaisen Antti Burin Saksan Porsche Carrera Cup -kausi jatkui sarjan nimestä huolimatta tänä viikonloppuna Unkarissa Hungaroringin radalla, jossa ajettiin kauden viides ja kuudes kilpailulähtö.
Raision F-Cupin osakilpailuun osallistuville tarjotaan nyt kädenojennusta viikkoa myöhemmin ajettavan 1. Toivakka-Rallin toimesta.
Vuodesta 2000 lähtien valikoidusti niin rallissa kuin rallisprintissä kilpaillut Erkki Koskelo, 57, sekä toinen monipuolisesti kilpaa vuosikaudet ajanut Mika Myllylä, 43, ottivat hyvän startin kuumaan asfalttisprint kauteen ja olivat uudella Mogul Oil Mitsubishi Lancer Evolution 6,5 autolla heti kärkivauhdissa sen ensimmäisessä kilpailussa.
Ralli SM-sarjan kesäkauden käynnistymiseen on juuri nyt kaksi viikkoa aikaa, mutta Esa Ruotsalainen starttaa nyt kesäkautensa varsin kaukana kotimaisemistaan. Lupaavasti ralliurallaan edennyt kuljettaja sai kutsun Brasiliasta, jossa ajetaan tänä viikonloppuna Etelä-Amerikan mestaruussarjan kilpailu, Erechim Rally.