31 vuotta sitten huikean ralliuransa ensimmäisen kilpailun Kerimaa rallisprintissä ajanut jyväskyläläinen Ari Könönen, 50, palasi vuoden tauon jälkeen palkintokorokkeelle samaisessa kilpailussa, jossa uransa aikoinaan aloitti. Turboahdetulla nelivetoisella Mitsubishi Lancer Evolution autolla ajava vuoden 2003 rallisprintin Suomenmestari pokkasi pronssiset palkintopokaalit kuumassa kesäkelissä ajetussa nopeatempoisessa rallisprintissä ja samalla tasan vuoden ajotauon jälkeen pääsi jälleen juhlistamaan menestystä.
Maailman ainoassa nelivetoisten autojen ratasarjassa, Lamborghini Blancpain Super Trofeo Europessa ainoana suomalaisena kilpaileva jyväskyläläinen Mikko Eskelinen, 41, saavutti mahtavaa menestystä kun Englannin Silverstonessa ajetussa kilpailussa hän ja ranskalainen tallitoveri Dimitri Enjalbert pokkasi pronssiset palkintopokaalit.
Rallimiehet ry järjestää ensimmäisen Jukojärvi minirallin Keuruulla. Samat tekijät ovat järjestäneet kaksi aiempaa Harrasteralli ry:n kilpailua Keuruun Pohjoisjärvellä.
Helteinen sää helli Honkajoella ajetun rallicrossin SM-avauksen runsasta yleisöä. Sen lisäksi tarjolla oli värikästä kilpailua, kovimmasta vauhdista vastasivat viime vuosilta tutut nimet.
Viime vuonna kaksi rallicrossin SM-kultamitalia kumartanut Noormarkun UA/MK:n Joni-Pekka Rajala jatkoi SM-sarjan avauksessa miltei viime vuoden vauhtia. Hän otti Super Car-luokan voiton ja SRC-luokan kakkossijan.
Rallicrossin SM-sarjan avausosakilpailu Honkajoen Pesämäessä on finaaleja vaille valmis. Hohtavassa kuumuudessa ajetun kisan alkuerät sujuivat melko yllätyksettömästi, toki tapahtumia riitti.
alt

Joensuussa SC5 luokan voittanut Opel Astra kuljettaja starttaa lauantaina haastajana Kouvolan teille

Aurinkoa liki pilvettömältä taivaalta. Lämpötila iltapäivällä 26-28 astetta. Tunnelma korkealla, ja lämmin!

Tällaiselta näyttää rallicrossin SM-sarjan avausosakilpailun lauantai Honkajoen Pesämäessä. Kauan odotettu kausi on alkamassa, koneet käynnistetään 24.5. kello 9 harjoituksia varten. Kello 11 startataan alkueriin ja kello 16 finaaleihin. Palkintojenjakoon pitäisi aikataulun mukaan päästä ennen lauantai-illan ehtookelloja.

149 autokuntaa starttaa huomenna lauantaina klo 13.00 alkaen Kouvolan Tuohikotista reitille joka koostuu 3:sta erikoiskokeesta. Tuohikotissa sijaitsee myös kilpailukeskus.
Kisahan ajetaan alueiden 4 ja 6 aluemestaruusosakilpailuna.

Kuudetta peräkkäistä kansainvälistä moottoriurheilukautta elävä Jyväskyläläinen Mikko Eskelinen, 41, on autourheilun urallaan kokenut niin voittojen ja mestaruuksien tuomia suuria ilon kuin epäonnen tuottamia pettymyksen syviä hetkiä. Viisi viikkoa sitten Italian Monzan radalla ajetussa Lamborghini Blancpain Super Trofeo Europe sarjassa yhden uransa pettymyksellisimmän viikonlopun kokenut suomalaiskuljettaja hakee revanssia nyt viikonloppuna Englannin Silverstonessa ajettavissa sarjan kahdessa seuraavassa osakilpailussa.
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste