Valtteri: 90 prosenttia jokkiksen harrastamisesta on kaikkea muuta kuin ajamista. Ajaminen on kuitenkin lajin paras osuus.

Millaisilla autoilla ajatte?

Valtteri: Yleensä ajan Fiateilla, 133- tai 850-malleilla. Isän kanssa rakennamme ja viritämme autoja myös itse. Silloin, kun en vielä saanut ajaa, teimme yhdessä isälleni autoja.

Emilia: Useimmiten Fiateilla tai kuplilla. Isälläni on aihioita, joista hän pystyy tekemään autoja. Autan isääni autojen rakentamisessa sen verran, mitä osaan ja pystyn. Yleensä hoidan auton ulkonäön, maalaukset, tarrat ja teipit.

Emilia Hongisto. Kuva: Risto Hakanen

Voiko lajia harrastaa vuoden ympäri?

Emilia: Jos on tarpeeksi kylmä talvi ja jäät ovat hyvät, pystyy jäällä ajamaan kilpaa. Itse tykkään ajaa talvella jopa enemmän kuin kesällä. Jäällä pääsee paljon lujempaa kuin asfaltilla tai soralla.

Valtteri: Käytännössä ajan koko vuoden. Loskasäillä, eli useimmiten marraskuussa ja keväällä, perusradoilla ei voi ajaa. Silloin, kun en voi käydä ajamassa, rakentelen ja kunnostan kisa-autoja.

Pelottaako ratin takana ikinä?

Emilia: Pieni jännitys on aina päällä. Olen kaatunut kaksi kertaa, onneksi ilman suurempia loukkaantumisia. Hyvän turvavarustuksen ansiosta mitään vakavampaa ei pitäisikään käydä.

Valtteri: Ei oikeastaan. Kun on hyvät turvavarusteet, ajaessa loukkaantuminen ei pelota. Ennemminkin jännittää itse kisassa pärjääminen.

Kuinka usein harjoittelette?

Emilia: Aina ennen kisoja käyn testaamassa autoa. Olen ajanut jo sen verran pitkään, että en periaatteessa tarvitse treeniä, se on enemmänkin auton testaamista ennen kisoja.

Valtteri: Nyt, kun on ollut paljon kisoja, ajamista ei ole tullut kovinkaan paljon treenattua. Kisoissa tulee kuitenkin ajettua sen verran, että se käy paremmastakin treenistä. Aina silloin tällöin, kun on aikaa, käyn harjoittelemassa.

Montako kertaa vuodessa kilpailette?

Emilia: Ehkä noin viisitoista kertaa vuodessa. Se riippuu siitä, kuinka paljon kisoja on ja saadaanko autoja ajoissa kuntoon.

Valtteri: Jokkiskisoja järjestetään paljon, huhtikuulta syyskuulle joka viikonloppu. Niitä kaikkia ei pysty kiertämään, mutta isompiin kisoihin osallistun aina. Kyläkisoja kiertelen aina silloin, kun ehdin. Vuodessa kilpailuja on suunnilleen viisitoista.

Eväät, joilla jaksatte koko kisan?

Emilia: Kisapäivinä aamupala jää yleensä vähän vähemmälle jännityksen takia. Ajojen jälkeen kotiruoka taas maistuu.

Valtteri: Ajon aikana pyrin syömään kevyesti, juon vettä ja syön välipalana esimerkiksi banaanin. Silloin en syö mitään kovin rasvaista.

Mikä muu vaikuttaa ajosuoritukseen?

Emilia: Uni on tärkeää reaktiokyvylle, sillä ratin takana täytyy tehdä usein nopeita ratkaisuja. Pyrin nukkumaan aina kahdeksan-yhdeksän tuntia yössä.

Valtteri: Minulla ei unen määrä vaikuta yleensä ajosuoritukseen. Kun autoon hyppää sisälle ja vetää kamat päälle, syke nousee sen verran, ettei siinä pääse nukahtamaan.

Kuva: Valtteri Koski

Onko elämää jokkiksen ulkopuolella?

Emilia: Ei tällä hetkellä. Jokkis vie niin paljon aikaa, ettei muuta ehdi tehdä. Olen sen verran tykästynyt jokkikseen, että käytän aikani mieluusti siihen.

Valtteri: Crosskartia harrastan jokkiksen sivussa, muuta ei sitten ehdikään.

Onko jokkis liikuntaa?

Emilia: Kilpailuissa tutustun rataan kävelemällä sitä ympäri. Kisapäivän aikana, kun kävelee varikkoa ympäri, tulee myös liikuttua. Itse ajaminen ei kuitenkaan ole varsinaisesti liikuntaa.

Valtteri: Itse liikuntaa lajissa ei hirveästi ole. Autojen rakentelu ja muu touhuaminen kuitenkin kuuluvat jokkikseen ja niissä kyllä tulee hiki aina välillä. Ei se varsinaista liikuntaa ole, mutta omalla kropalla ja käsillä tekemistä.

Kumpi on tärkeämpää: koulu vai jokkis?

Emilia: Jokkis on minulle elämäntapa. Koulu tulee kuitenkin aina ensimmäisenä.

Valtteri: Koulunkäyntiin jokkiksen harrastaminen ei vaikuta sen kummemmin, kisoja on kuitenkin eniten kesäisin. Joskus joudun ottamaan perjantaita vapaiksi kisojen takia.

Emilia Hongisto

Ikä: 16

Laji: Jokkis

Kivointa lajissa: Kisakaverit, ajaminen ja kova vauhti

Tästä olen ylpeä: Voitin elämäni ensimmäisen kisan, joka ajettiin jäällä. Se on jäänyt mieleen, harva nimittäin voittaa ensimmäistä kisaansa. Parhain saavutukseni on kuitenkin tänä vuonna ajetun naisten suomenmestaruuden neljäs sija.

Tavoitteet: Naisten suomenmestaruus ja muiden isojen kisojen voittaminen

Opiskelee: Loimaalla ammattikoulussa lähihoitajaksi

Muut harrastukset: ei ole

Instagram: @emiliahongisto

Valtteri Koski

Ikä: 17

Laji: Jokkis

Kivointa lajissa: Ajaminen

Tästä olen ylpeä: Nuorten suomenmestaruus on paras saavutukseni.

Tavoitteet: Harrastaa jokkista vielä pitkään. Tulevaisuudessa olisi mukava ajaa joskus ulkomailla kilpaa.

Opiskelee: maarakennusta ammattikoulussa Nokialla

Muut harrastukset: Crosskart

Facebook: Valtteri Koski Motorsport

Youtube: Valtteri Koski

Teksti: Elisa Spolander, kuvat Kiti Salonen, Risto Hakanen ja Valtteri Koski

Osasto
Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste