SMA Asfalttisprint -nimellä ajettavaan kilpailuun ilmoittautui 96 kuljettajaa, mukana koko sarjan kärkikatras. Johdossa oleva Kimmo Peippo starttaa radalle Toyota MR2:lla, sarjakakkonen Lauri Tarkkanen Bemarilla ja kolmosena oleva Marjo-Riitta Mansikkamäki on mukana nopealla Starletilla, kuten tähänkin asti. Paikallista väriä kilpailuun tuo Toyota Starletilla ajava isokyröläinen Kimmo Viero, joka tavoittelee sarjan mestaruutta. Ennen Kauhavan kilpailua Viero on sarjassa viidentenä.

– Sarja on mennyt tähän asti hyvin, olen ollut tyytyväinen ajamiseeni, vastus on ollut pirun kovaa. Myös yleiskilpailusijoitukset ovat olleet hyviä, joten pakko on olla tyytyväinen. Sarjan järjestelyt ovat toimineet tosi hyvin, toivon että sarjalle saadaan jatkumoa. Kauhavalla olen ajanut aiemminkin, ja rata on ollut aina hyvä, nyt sitä on vähän muutettu, mutta edelleen vaikuttaa hienolta. Välillä mennään kovaa ja välillä pitää olla tarkkana, plussaa vielä siitä että rata on kohtuullisen pitkä. Nyt toivotaan että aurinko paistaa niin saadaan ajaa oikein kunnolla kilpaa, Viero sanoo.

Voittoa lähdetään Kauhavalta hakemaan, muu ei kelpaa, Viero lataa.

Kotiseudun värejä kilpailussa pitää yllä ensimmäistä asfalttisprinttiä nuorten luokassa ajava Kauhavan Lummukassa asuva Miko Vähälummukka. 

– Ajan ensimmäisen kesäsprinttini Honda Civicillä, se on paremminkin rallicrossiin rakennettu, vähän kiristetään alustaa asfalttikisaa varten. Ihan hyvät fiilikset lähteä ajamaan, kun vielä kotikisakin. Tavoitteena on päästä ehjänä maaliin, ensimmäisellä kaudella ei ole pakko tavoitella voittoa, vaan kerätä kokemusta, Vähälummukka kertoo.

Kilpailu alkaa sunnuntaina klo 12:00, osoitteessa Uunimaantie 56, radalle on opasteet Kauhavan keskustasta ja sisääntuloteiltä. Liput maksavat 10€ aikuiselta, alle 12-vuotiaat lapset seuraavat kilpailua ilmaiseksi. 

Sarjatilanne 3/6

1) Kimmo Peippo Toyota MR2 46p
2) Lauri Tarkkanen BMW M3 44p
3) Marjo-Riitta Mansikkamäki Toyota Starlet 40p 
4) Mikko Koivula BMW M3 39p
5) Kimmo Viero Toyota Starlet 39p

pistetilanne_asfalttisarja-3.pdf (ajaksi.fi)
Rallisprintin Asfalttisprintsarjassa ajetaan kaudella 2022 kuusi osakilpailua | Asfalttisprint.fi – Tule mukaan vauhdin hurmaan! Lue lisätietoja https://www.asfalttisprint.fi kotisivuilta!
XMealAsfalttimestaruussarja – Etusivu | Facebook

Teksti Toni Lönroos, kuva Tuomas Tenho.

 

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste