Kilpailukausi 2006 alkaa vedellä viimeisiään. Näin myös Hytönen Racingilla, jolla edessä on kauden kaksi viimeistä Saksan Suzuki Cupin rallikilpailua, nyt syys-lokakuun vaihteessa ajettava ADAC Rallye Thüringen ja lokakuun puolessa välin kurvailtava ADAC Rallye St. Wendeler Land.
Harvalla ralliautoilijalla on suvussaan esikuva ja ikoni, jonka jalanjälkiä voi lähteä tallustelemaan. Tällainen löytyy keskisuomalaiselta ralliautoilijalta Olli Kankkuselta, jonka pikkuserkku on nelinkertainen ralliautoilun maailmanmestari Juha Kankkunen.
Ralliautoilun kilpailukausi 2006 alkaa olla muutamia kilpailuja vaille paketissa. Edellisenä viikonloppuna leivottiin Jarkko Nikarasta uusi ralliautoilun Nuorten Mestari ja tulevana viikonloppuna Sebastian Lindholm hakee uskomatonta kahdeksatta ralliautoilun Suomen Mestaruutta. Sitten onkin hieman vajaa neljä kuukautta hieroa uuden kilpailukauden kuvioita.
Tulevana viikonloppuna ajetaan kauden 2006 päättävä SM Finnsco-ralli Hyvinkään ympäristön nopeilla teillä. Vasta kaksipäiväisen osakilpailun päätyttyä tiedetään ketkä vievät mestaruudet ja muut mitalit, sillä ”peli” on kaikissa luokissa vielä auki. Edessä on yli 200 jännittävää EK-kilometriä, pimeällä ajoa, mies-miestä vastaan ajettavia yleisöerikoiskokeita ja tietysti maalissa komeat mestaruusjuhlat.
Kauden viimeinen yleisen SM/Trophy osakilpailu ajetaan Hyvinkäällä 30.9-1.10 kaksipäiväisenä yli 200 ek-kilometrin rallina. Kilpailu kulkee tänä vuonna nimellä SM Finnsco ralli, lisätietoja rallin erinoimaisilta nettisivuilta osoitteesta http://www.finnscoralli.fi
Rallin SM-sarja on yhtä osakilpailua vaille valmis tältä kaudelta. Kun ralliautojen moottorit käynnistetään lauantaina Hyvinkäällä on edessä vielä tiukat loppuratkaisut. SM-mitaleista taistellaan toden teolla Etelä- Suomen metsäteillä. Kaksipäiväinen kilpailu pitää mielenkiinnon yllä aina sunnuntai-iltapäivään saakka, minkä jälkeen tiedetään mitalistien nimet.
F-ryhmäläisille tarkoitetun ennakkotutustuttavan sarjan, Pelimies Challengen, ratkaisu jäi sarjan päätösosakilpailuun SM Finnsco-ralliin Hyvinkäälle. Mestaruus on kahden kauppa ja homman nimi on suhteellisen yksinkertainen. Mikko Kauppinen voittaa sarjan, mikäli hän sijoittuu vähintään seitsemänneksi. Tällöin Pasi Hapulahdelle ei riitä edes voitto. Hapulahdelle ”riittää” myös toinen sija, mikäli Kauppinen keskeyttää. Kaikki muut vaihtoehdot vievät historian ensimmäisen Pelimies Challengen voiton laukaalaiselle.
Rallin SM-sarjan vuoden 2006 suomenmestaruudet ratkotaan tulevana viikonloppuna Hyvinkäällä kaksipäiväisessä kilpailussa. Taistelu on avoinna jokaisessa kolmessa luokassa. Isossa N-ryhmässä Juha Salo jahtaa kolmatta peräkkäistä mestaruuttaan. Karkkilalainen starttaa kauden viimeiseen SM-koitokseen yhdeksän pistettä ryhmäjohtaja Jari Ketomaata perässä.
- Kaikki edellytykset on, että pystymme taistelemaan Hyvinkään kilpailun voitosta. Autoon on tehty perusteellinen remontti ja ajofiilis korkealla, Juha Salo sanoo.
Ralliautoilun SM-sarjan kauden viimeinen osakilpailu ajetaan nyt viikonloppuna Hyvinkäällä (30.9.–1.10.). Ensimmäisenä reitille starttaava Sebastian Lindholm lähtee kisaan mielessään jo kahdeksas SM-kulta. Pisteissä toisena oleva Jari-Matti Latvala ei osallistu Hyvinkään kilpailuun, joten mestaruuteen riittää sijoittuminen kahdeksan parhaan joukkoon.
F-Cupin osalta oli vuorossa sarjan toiseksi viimmeinen osakilpailu joka ajettiin 16.9 Pohjanmaalla Laihian maisemissa. Sarjaan alkukaudesta mukaan noin 130 ilmoittautuneista kilpailijasta noin 90 oli mukana vielä kauden tässä vaiheessa. Mitään ei ollut sarjassa vielä ratkaistu ja odotettavissa oli jälleen tiukkaakin tiukempaa taistelua kallisarvoisista pisteistä.