Esa ja Anja Lindroos Kaasujalka Rallissa 2019, HRCF
Suomen koronaepidemiavuonna Historic Rally Trophy -sarja supistui kuudesta osakisasta neljään. Yksi kilpailuista päästiin ajamaan maaliskuun alussa talvikelissä, muut alkukauden talvikisat peruuntuivat vähäisten lumiolosuhteiden vuoksi. Ensimmäiseksi kesäkisaksi aiottu Mäntsälä-ralli jäi ajamatta, elokuun alussa päästiin jatkamaan Kokkola-rallin merkeissä.
Hartolan ympäristössä Heinolan UA:n isännöimä Jari-Pekka Ralli tuli täydentämään sarjaa ja päättää nyt kauden. Mikä parasta, taistelut mestaruuksista – ja muista mitaleista – näyttävät olevan melko lailla avoinna.
Tuusulalaisen rallikuljettaja Jani Luhtaniemen seitsemän kuukauden kisatauko on pian ohi. Seuraava startti on syyskuun viimeisenä viikonloppuna Seinäjoella, missä ajetaan kauden päättävä SM-osakilpailu, SM Pohjanmaa Ralli.
Ralli SM -sarjan päätösosakilpailun, SM Pohjanmaa Rallin, ilmoittautumisaika päättyi maanantaina. Toisin kuin edellisessä osakilpailussa, SM3-luokan osallistujalistasta löytyy tällä kertaa myös Jani Luhtaniemen nimi.
Sami Pajari, Flying Finn Future Star, B-maajoukkueen urheilija. Kuva: Taneli Niinimäki/AKK.
Autourheilun lajiliitto AKK:n virallinen valmennusohjelma tulee kokemaan merkittävän muutoksen, jonka myötä virallista Flying Finn Academy -nimeä kantavat jatkossa ainoastaan A- ja B-nuorisomaajoukkueet. AKK:n valmennusjärjestelmän kehittämissuunnitelman evoluutioversio, jonka tavoitteena on tuoda valmentautuminen lähemmäksi yhä laajempaa harrastajajoukkoa, on viimeisiä viilauksia vaille valmis.
Sami-Matti Trogen on allekirjoittanut kaksivuotisen ammattilaissopimuksen saksalaisen BMW kilpa-autoja luotsaavan Walkenhorst Motorsport -tiimin kanssa. Sopimus on poikkeuksellinen Trogenin nuori ikä huomioituna. Muutto Saksaan on edessä vielä tämän vuoden puolella, ja ensimmäinen kilpailukoitos ammattilaisena käydään GT4-autolla ADAC TOTAL 24h -kilpailussa Nürburgringillä, 24.-27.9.2020.