Rallin MM-sarjaa on takana nyt kaksi viikonloppua. Uusi pistelaskujärjestelmä on jo ehtinyt näyttää sekä hyvät että huonot puolensa. Yleinen mielipide on muodostunut pistejärjestelmää vastustavaksi, eikä se ole sinänsä suuri ihme.

Ruotsin MM-rallin voittanut Esapekka Lappi keräsi viikonlopusta pisteitä yhteensä 19 pistettä. Pisteistä 18 tuli siitä, kun hän johti rallia lauantaina, ja lisäpiste sunnuntain ajoista, joissa hän oli vasta seitsemänneksi nopein. Power Stagelta Lappi ei pisteitä kerännyt.

Viime vuoden pistelaskulla kilpailun voittaja olisi saanut 25 pistettä. Nykyisellä pistesysteemillä kilpailun jo keskeyttäneet voivat kerätä hyvänkin pistepotin sunnuntaina, pitämällä kovaa vauhtia sunnuntaina. Näin itse asiassa teki Kalle Rovanperä, jonka ralli jäi kesken jo ihan alkutekijöissä, mutta sunnuntaina pisteitä kertyi 11, jääden vain kahdeksan pistettä rallin voittaneesta Lapista.

Olosuhteiden vanki

Onhan se melko kummallista, jos asiaa tarkemmin ajatellaan. Ajat koko rallin voittoon, pysyen mukana kilpailussa alusta loppuun, mikä palkitaan 18 pisteellä. 

Torstaina ensimmäisellä erikoiskokeella keskeyttänyt kuljettaja on sunnuntaina päivän nopein sekä Power Stagella, keräten 12 pistettä. Se on maksimimäärä, minkä sunnuntaina voi saada, eikä määrä ole lainkaan linjassa muun, EK-kilometreihin suhteutetun pisteytyksen kanssa.

Ruotsin kaltaisissa olosuhteissa Lapilla ei ollut oikein muuta mahdollisuutta kuin ajaa varovasti maaliin, säilyttääkseen ansaitsemansa 18 pistettä. Mikäli Lappi olisi lähtenyt ajamaan lappu lattiassa ja ajanut hankeen, olisi tuo jo ansaittu 18 pistettä valunut hukkaan.

Onko oikein, että kilpailun voittaja ei automaattisesti saa 25 pistettä, jonka aiemmin sai? Lappi olisi ehdottomasti ansainnut enemmän pisteitä. Monte Carlossa Thierry Neuville oli toki sunnuntain nopein kuljettaja, jolloin hän keräsi sieltä maksimit. Neuville tosin nousi vasta lauantaina iltapäivällä kilpailun kärkeen, saavuttaen siis hieman lahjana tuon 18 pistettä, jonka päälle tuli myös sunnuntain maksimipisteet.

Siitä tuntuu olevan vallalla yhteisymmärrys, että uusi pistelaskujärjestelmä ei ole ollut aivan sellainen kuin sen haluttiin olevan. Ruotsin ralli tämän osoitti kaikista parhaiten. 

Voittajalle enemmän pisteitä

Entä, jos pistelasku menisikin siten, että lauantain jälkeen ykkönen saisi 18 pistettä ja sunnuntaina kokonaiskilpailun voittajalle annettaisiin seitsemän pistettä. Sen lisäksi sunnuntain nopein kuljettaja nappaisi myös seitsemän pistettä ja mahdollisesti vielä viisi lisäpistettä Power Stagelta.

Toki silloin pisteitä yhdestä kisasta voisi kertyä jopa 37 pistettä. Olisihan se aika huima pistepotti toisaalta, mutta ehkä hieman oikeudenmukaisempi kuin nykyinen systeemi. Sillä kokonaiskilpailun voittajalle kuuluu ehdottomasti enemmän pisteitä kuin 18.

Kilpailun voittaja siis saisi oikeastaan kaikissa tilanteissa kasaan tuon 25 pistettä. Tietysti tapa, jolla se tulisi, vaihtelisi. Jos olet kakkonen tai kolmonen lauantain jälkeen, et voi saada 30 pisteen maksimia, mutta silti yllät 25 pisteeseen, ja ehkä vähän ylikin.

Autourheilun kattojärjestö FIA varmasti tulee miettimään tätä kaikessa viisaudessaan ennen seuraavaa, kuuden viikon päästä ajettavaa Safari-rallia. Sitä ennen voidaan vain spekuloida näillä asioilla. Selvää on, että muutoksia tarvitaan, jotta touhu ei menetä uskottavuuttaan kokonaan.

Teksti: Joni Hildén

Kuvat: Jaanus Ree / Red Bull Content Pool

Osasto