Nuorten SM-luokassa ykköspaikalle SM Mad-Croc Länsirannikon Rallissa ajoi Tuukka Kauppinen. Kuva: Marko Kyöstilä/AKK.

Rallin Suomen Juniorimestaruussarja jatkui Lauantaina 29.5.2021 ajetussa SM Mad-Croc Länsirannikon rallissa. Sarjan pisteistä kamppailevat juniorit neljässä eri luokassa, sekä nuoret yhdessä luokassa. Reitti sisälti 10 erikoiskoetta joille mittaa kertyi hieman alle 80 kilometriä.

Hiuksia nostattavia sekuntitaisteluja

Rallin suomenmestaruussarja jatkui viikonvaihteessa Turun lähiympäristössä. Kaksipäiväisessä ja edelleen pandemian vuoksi ilman yleisöä ajetussa Mad Croc SM Länsirannikon rallissa kilpailijat haastoi 12 vaativaa ja hienoa erikoiskoetta.

Luka Nurmelle musertava rengasrikko vain kierros Ferrari Challenge Tsekin toisen osakilpailun maalista - Suomalainen jatkaa sarjatilanteen kolmannella sijalla

Kansainvälisen Ferrari Challenge EM-ratasarjan 29-vuotisen historian nuorin kuljettaja, tamperelainen Luka Nurmi, 17, painiskeli rengasmurheiden kanssa Tsekin Brnon radalla ajetussa sarjan kolmannessa osakilpailuviikonlopussa.

Etelä-Ranskan Paul Ricardin radalla ajetussa GT World Challenge Endurance EM-sarjan toisessa osakilpailussa sveitsiläisen Emil Frey Racingin Lamborghini Huracan GT3 EVO autolla kilpaillut espoolaisen Konsta Lappalaisen autokunta ajoi erinomaista kilpailuviikonloppua aina 1000 kilometrin mittaisen kilpailun puoliväliin saakka.

Länsirannikon Ralli käynnisti Liedon ympäristössä Ralli SM -sarjan kesäkauden. Kaikkein tasaisin voittokamppailu käytiin SM2-luokassa, jossa Mitsubishi-kaksikko Jaro Kinnunen ja Ville Hautamäki eivät meinanneet millään saada toisiinsa eroa.


SM Mad-Croc Länsirannikon Rallin voittajat, Mikko Heikkilä & Topi Luhtinen keskellä. Kuva: Toni Ollikainen.

Ralli SM-sarjan kolmas osakilpailu kaudella 2021 ajettiin maaliin Liedossa. Kuninkuusluokassa parhaiten SM Mad-Croc Länsirannikon Rallin vauhdikkaat erikoiskokeet hallitsi Mikko Heikkilä, joka ajoi toiseen peräkkäiseen SM-rallin voittoon.

Ralli SM -sarjan kesäkauden avauskisa Liedon ympäristössä oli kovavauhtinen ja jännittävä sekuntikamppailu. Tulokaskuski Aleksi Röyhkiö, 20, onnistui nousemaan tunnetusti kovaan SM1-luokan kärkiryhmään heti kesäkauden alkajaisiksi.

Mikko Heikkilä ajoi Länsirannikon rallin voittoon 6,6 sekunnin erolla. Kaksipäiväinen kilpailu Liedon seudun erikoiskokeilla oli kovaa taistelua loppuun asti.

TGS:n ŠKODA-kuljettajat olivat hyvässä vauhdissa koko rallin ajan. Hienossa säässä läpiviety kilpailu keräsi kiitosta kilpailijoilta.


Henry Äyräväinen oli luokassaan täysin pitelemätön vuoden 2017 HRT-sarjassa 13-sataisella Mazdallaan. Kuva: Marko Kyöstilä

Korpilahti on sen verran lähellä Jyväskylää, että helposti tulee mietittyä, että ovatko Korpilahden Kesärallissa 12.6. ajettavat erikoiskokeet vanhoja ns. jyskälän pätkiä.
”Ihan näin ei voida nyt kyllä sanoa. Osaa reitistä ei ole ajettu koskaan, joitain osia on ajettu joskus 80-luvulla. Ei siis mitään selvää jyskäläpätkää”, paljastaa Äyräväinen.


Jere Pensas tähtää Liedon SM-rallissa kärkikolmikkoon Pensas Racingin alkuperäisiin tiimiväreihin palautetulla Renault Meganella. (Kuva: Jarno Saari)

Rallin SM-sarjan SM4- luokan nelospaikalta kauden kolmanteen ja samalla sarjan kesäkauden avaavaan Liedon SM-ralliin valmistautunut Jere Pensas pitää rallin avauspäivän asfalttierikoiskokeita pirteänä herätyksenä toisen kisapäivän sorakarkeloihin.

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste