Hän on saavuttanut menestystä niin rallicrossissa, rallissa kuin formuloissakin, ja on muun muassa kansainvälisen RX Academy -sarjan mestari vuodelta 2018.

Viimeisin merkittävä saavutus tuli loppuvuodesta 2019, jolloin villillä kortilla mukaan lähtenyt, tuolloin SET Esports -tiimiä edustanut Trogen kuittasi itselleen iRacingin rallicrossin maailmanmestaruuden. Pian maailmanmestaruuden jälkeen Williams Esports kiinnostui hänestä ja nyt kuljettajasopimus on allekirjoitettu.

– Olen itsekin hieman yllättynyt siitä, että urani otti näin ison askeleen eSportin puolella ja unelmani käyvät pikkuhiljaa toteen. Otan kuljettajasopimuksen nöyränä vastaan ja aion panostaa tähän todella paljon. Williams on maailmalla erittäin tunnettu talli ja annan parhaan mahdollisen panokseni yhteistyölle. Olen todella iloinen siitä, että he ottivat minut siipiensä suojaan, Trogen kuvailee tunnelmiaan.

Yhdeksän kertaa F1-sarjan tallimestaruuden voittanut Williams kilpailee myös virtuaalisessa maailmassa menestyksekkäästi. Williamsin Esports -tiimipäällikkönä toimii Javier Guerra.

– Olemme Williams Esportsilla erittäin iloisia voidessamme kertoa Sami-Matin liittyneen tiimiimme. Esport-ohjelmamme on kasvanut ja vahvistunut viimeisten 18 kuukauden aikana paljon ja onnistumme saamaan maailmanluokan lahjakkuuksia listoillemme. Sami-Matin suoritus iRacingin Rallicrossin MM-sarjassa oli poikkeuksellinen ja annamme hänelle täyden tukemme mestaruuden puolustamisessa kaudella 2020, Williamsilta kommentoidaan.

Tähän mennessä ajoharjoitteluun Trogen on käyttänyt useita vuosia autourheilulegenda Matti Alamäen valmistamaa ajosimulaattoria. Uuden yhteistyön myötä Trogenille avautuu vieläkin paremmat harjoittelumahdollisuudet. Yhteistyöhön kuuluu vierailuja Williamsilla Englannissa ja heidän tapahtumissaan, mutta päätekeminen pysyy edelleen Suomessa.

Kilpailukalenteri 2020 tullaan varmistamaan alkuvuoden aikana, mutta varmaa tällä kohtaa on, että mukana on ainakin rallicrossin MM-sarja.

– Olen todella kiitollinen eSport-urastani Matti Alamäelle, jonka aikaansaannosta on, että ylipäätään aloitin eSportsin aikanaan. Toivon, että saan mahdollisimman monipuolisen kilpailukalenterin ja pääsen ajamaan mahdollisimman paljon sekä eSportissa että tietenkin oikeassa elämässä. On ollut hienoa huomata, miten paljon Williams Esports tukee minua autourheilijana myös oikeassa elämässä ja siellä seurataan tarkkaan etenemistäni ralliautoilijana, sanoo Trogen kiitollisena.

– Avainasemassa Williamsin Esports-ohjelmassa on edistää oikean ja virtuaalisen moottoriurheilun linkkiä samalla kartoittaen parhaiden kuljettajien siirrettäviä taitoja maailmalla. Sami-Matin oikean ajamisen ura on jo menestyksekäs hänen ollessa vasta 17-vuotias, joten seuraamme mielenkiinnolla, kuinka yhteistyömme voi auttaa häntä menestymään molemmissa kilpailumuodoissa, Williamsilta päätetään.

Kaudella 2020 eSportin lisäksi Trogen keskittyy rallin SM-sarjaan, jossa hän ajaa Ford Motorcraft -tiimin Ford Fiesta R2 -ralliautolla.

Williams Esportin kotisivut

Teksti: Sami-Matti Trogenin tiedotus.