Heinäkuun viimeisessä viikonvaihteessa ajettava Pirelli-Rally kerää Tampereelle kansainvälisen osanottajajoukon, jollaista täällä ei ole aiemmin nähty. Yhteensä 32 paria, edustaen kymmentä kansallisuutta, ottaa tuntumaa hämäläisiin, aiempina vuosina MM-ralli käytössä olleisiin ralliteihin. Useita kilpailijoita tuokin Tampereelle juuri reitin soveltuvuus lähestyvän Suomen MM-rallin testiksi. MM-kärkitalleista näin menettelee Ford. Ford-tallin ykköskuljettajan Markko Märtinin seuraksi asettuu mm. Turkissa MM-pisteille sijoittunut Saksan Antony Warmbold.
RALLI TYRES SERVICE on mukana rengasrekallaan 30.-31.7 ajettavassa Pirelli rallissa.
Rekastamme löytyvät Pirellin sorarenkaat. Olemme Pe 30.7 ja La 31.7 Huoltoparkissa joka sijaitsee Kangasalan auto- ja tie mobiliassa. Tervetuloa tutustumaan toimintaamme.
Suomalaista autourheilun huipputapahtumaa Seinäjoen Vauhtiajoja herätellään henkiin. Eikä vain herätellä, vaan taas ajetaan täysillä heinäkuun viimeisenä viikonloppuna. Gentleman. Start yoyr engines! Hienoa, sillä Vauhtiajot on monien nuoruusmuistoissa. Viimeisen kerran ruutulippu heilahti siellä legendaarisella katuradalla 1983.
Argentiinan MM-rallissa vakuuttavasti viidentenä edenneen Suomen Kristian Sohlbergin komeasti kulkenut kisa meni kärjessä kiitäneen Marcus Grönholmin tavoin piloille lauantain viimeisellä pitkällä erikoiskokeella Villa Allendessa. Mitsubishissa ilmeni vaihdelaatikko-ongelmia 19.19 kilometrin erikoiskokeen lopussa ja samalla suomalainen menetti otteensa jo lähes tarjottimella olleisiin MM-pisteisiin.
Vaalan Happy Beachin lomakeskuksessa ajettiin rallisprint-kilpailu nyt kymmenettä kertaa. Moottoriurheiluseura Rokuan Rakettien järjestämä tapahtuma on vakiinnuttanut asemansa yhtenä Suomen suosituimpana ja kovatasoisimpana rallisprint-kilpailuna. Tälläkin kertaa, Kotamestarit rallisprintin palkintosarjan kolmanteen osakilpailuun, paikalle saapui yli 120 kilpailijaa ja nelisentuhatta katsojaa.
Mitsubishin tehdasteamin suomalaiskuskin Kristian Sohlbergin ja hänen kartanlukijansa Kaj Lindströmin vauhti vaikutti lupaavalta torstaina ajetulla Argentiinan MM-rallin testierikoiskokeella. Sohlberg kellotti Lancer WRC04:llä kelpo ajan 4,3 kilometrin mittaisella testi-ek:lla. Shakedown kulki ajassa 3.05,9.
Ensi viikonloppuna kurvaillaan vanhoilla Historic-autoilla sekä soralla, että asfaltilla. Kankaanpäässä ajetaan Historic ralli ja Vetelin Kemoralla asfaltilla. Koskenkorvan 22-vuotias Jari Matalamäki aloitti Historic Race rata-avauksensa kesäkuun alussa Botniaringillä huimasti. Paalupaikka ja kaksi voittoa. Ylivoimaisuus oli nuorukaiselle mannaa. - Voitot ja paalupaikka tuntuivat upealta. Jos voittoja ei olisi tullut se olisi ollut todella suuri pettymys. Autoa kun on paranneltu viime talven aikana ja paljon. Nyt työn tulokset näkyvät niin kuin pitää ja tiimi on entistäkin kovemmassa iskussa, kertoo Jari päättäväisesti.
Kellonkoskelainen Tomi Hallia ajaa tällä hetkellä kilpailu-uransa parasta kautta. Takana on jo pitkästi toistakymmentä rallisprint-voittoa ja hänellä on erittäin hyvät mahdollisuudet kahden kovatasoisen rallisprint-sarjan voittoon.



