SM sarjan ainoa varsinainen helleralli ajetaan jo vuosia jatkuneen perinteen mukaisesti Tampereella. Vaativat hämäläiset rallitiet ovat aina osoittaneet vaikeutensa, eikä yllätyksiltäkään ole vältytty. Lauantaina 3.7 ajettavaan SM Exide ralliin on ilmoittautunut kaikkiaan 160 kuljettajaparia, joista isossa N-ryhmässä kilpailee peräti 25 autokuntaa. Jukka Ketomäki ja Jarkko Alanen starttaavat rallin reitille N-ryhmän sarjalaisista ykkösinä lähtönumerolla 8, saaden jälleen kerran peräänsä kaikki kovimmat kilpakumppanit. Ralliletka starttaa Tampereelta aamulla kello 10 ja päätyy samaan paikkaan maalijuhlallisuuksiin kello 18.
Trophy n -ryhmän taistoon lähtevät mukaan Teemu Arminen tutulla Pololla kartanlukijanaan isyyslomalta paluun tekevä Seppo Varmavuo ja aina varteenotettava vastustaja Henri Pekonen Citikalla. Teemun Joensuun kakkosija on tarkoitus kirkastaa ykköseksi, -toivottavasti vihdoin saadaan ehjä ongelmaton kisa, vauhdin tiedetään riittävän Laakson nujertamiseen kunhan saadaan onni kääntymään meidän puolelle, Teemu kertoo. Henkalta rikkoutui Joensuussa vaihdelaatikon kuoret, mutta onneksi suuremmalta remontilta säästyttiin, Polokaksikko menee kovaa (Laakso,Arminen), mutta yritetään tulla tientäydeltä – Henkka valottaa taktiikkaa.
Toni Gardemeister tehtaan Skodalla avaa reittiä
Kesäkauden toiseen yleisen luokan SM-osakilpailuun, Tampereen Exide Ralliin, ilmoittautui 160 autokuntaa. Neljän eri SM-luokan kärkinimien lisäksi ralliin on tulossa testaamaan kolme mielenkiintoista MM-tason rallikuljettajaa.


