Juha Kankaalla ja Mitsubishi Ralliart Australialla oli erinomainen viikonloppu Juhannuksen aikana ajetussa Tasmanian Safari rallissa. Juha nappasi kaksi makeaa voittoa tiukan kisaviikonlopun aikana. Kyseinen kilpailu on ollut Juhalle aina suosiollinen, sillä hän voitti toisen päivän lähdön jo viime vuonna tässä samassa rallissa. Evoluutio seitsemää ajavalle Kankaalle irtosi voitto Lauantaina 2.9 sekunnin erolla ja Sunnuntaina voitto tuli 5.3 sekunnin erolla viime vuoden mestariin Cody Crockeriin. Juhan voiton näyttämönä oli tuttu ralli uudessa paikassa, sillä kisa oli vaihtanut paikkaa Derwant Valleystä Huon Valleyhin ja ajankohta oli vaihtunut keväästä talveksi.
Norisringin katuratakilpailussa taisteltiin pisteistä ja kunniasta juhannuksena. BMW ADAC Formulat sekä F3- ja DTM-autot jyristivät pitkin katuja niin että tanner tömisi. Henri Karjalaisen osalta viikonlopun saldoksi tuli mukava pistepotti rookie-luokassa.
Hämeenlinnan suunnalla runsaan päänraapimisen tuloksena syitä Team Kaura & Saarto-ryhmän alkukauden kyydinhiipumiselle ollaan porukassa saatu kartoitettua. Autoon ennen kesäkautta tehdyt muutokset osoittautuivat oikeansuuntaisiksi eikä työ ole kaikilta osiltaan vielä edes valmiina.
Kilpa-autoilijan arki jatkuu keskikesän juhlan aikanakin. BMW ADAC Formuloissa juhannusta vietetään Norisringillä ajettavalla osakilpailulla. Henri Karjalainen lähtee päättäväisenä hakemaan hyvää tulosta myös sarjan ainoalta katuradalta.

Lisävarusteilla siitä makeampi

Autojen takuluukussa on ollut merkin lisäksi aina erilaisia kirjainyhdistelmiä. L, XL, TL, TS, S, Sport, Coupe. Ne kertovat, miten auto liikahtaa, mutta yhtä hyvin, minkälaisilla varusteilla se on. Autoihin on saanut kautta aikojen erilaisia lisävarusteita. Niillä siitä saatiin entistäkin makeampi ja se erottui perusmallista. Autojen lisävarusteet ovat nähtävänä Kangasalan Mobiliassa Kaikilla Herkuilla -näyttelyssä.

Pirelli Rally Cup 2004 ensimmäinen osakilpailu on ajettu Joensuussa SM Abloy- Itärallin yhteydessä. Isossa N-ryhmässä Juha Salo oli luokkansa nopein ja samalla Hän johtaa Pirelli Rally Cuppia. Tällähetkellä sarjaan on osallistuneena seitsemän kilpailijaparia joten ei ole vielä myöhäista lähteä mukaan Pirelli Cuppiin.   Pistetilanne ja Pirelli Cupin säännöt löydät www.nesteajajarvi.com

Tommi Mäkinen Racing Oy:n Subaruja saadaan lisää kotimaiseen rallin SM-sarjaan. Uusin Tommi Mäkinen Racing Oy:n N-ryhmän Subaruun siirtyvä kuljettaja on 27-vuotias Toni Klemets. Turkulainen päätyi ratkaisuun testattuaan Tommi Mäkinen Racingin Subarua.

F-Cupin kesäkisat aloitetaan tulevana viikonloppuna Waltikka-rallilla Valkeakosken maisemissa. Toukokuun kesäkelissä ajetun Tallinna-rallin luokkavoitosta huolimatta teamissa edelleen kaivelee penkin alle mennyt talvikausi, ja vauhdin puuttumista ollaan mietitty hartaasti peiliin katsomista unohtamatta. Sekunnin kymmenyksistä ajettaessa kaiken pitää osua kohdalleen.

Kauden neljäs ja samalla kesäkauden avannut SM-ralli käytiin Joensuussa. Ison N-ryhmän mestaruudesta taistelevan Juha Salon vauhdikas ajo itäsuomalaisilla ralliteillä palkittiin ryhmävoitolla. Salo otti kartanlukijansa Mika Stenbergin kanssa nimiinsä neljän erikoiskokeen ryhmäpohjat, jotka siivittivät Mitsubishi Ralliart - kaksikon voiton lisäksi maukkaaseen yleiskilpailun neljänteen sijaan.

Englannin avoimen mestaruussarjan kolmas osakilpailu International Scottish  Rally ei ollut onnekas Laukaan veljeksille. Ensimmäisellä siirtymällä lähtöpaikalta pätkälle autossa ilmeni sähkövika. Auton moottori ei toiminut kunnolla ja pojat joutuivat korjaushommiin. Puhelimitse tallilta saatujen ohjeiden avulla vika saatiin korjattua ja autonkunta pääsi jatkamaan matkaa. Remonttiin kului kuitenkin sen verran aikaa että pojat myöhästyivät aikatarkastus asemalta ja saivat 40 sekunnin aikasakon!

Ralli.net
Evästekäytäntö

Haluamme tehdä Ralli.netin käyttämiskokemuksesta mahdollisimman miellyttävän ja käytämme siksi evästeitä. Evästeet ovat yksinkertaisia tietokoneeseen tallennettavia tekstitiedostoja. Ne ovat turvallisia eivätkä ne koskaan sisällä mitään luottamuksellisia tietoja. Jos jatkat tämän sivuston käyttämistä, oletamme, että suostut vastaanottamaan evästeitä siitä. Voit halutessasi muuttaa evästeasetuksia koska tahansa.

Mitä evästeet ovat

Jotta tämä sivusto toimisi mahdollisimman hyvin, se tallentaa aika ajoin laitteellesi pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies). Tämä on yleinen käytäntö useimmissa verkkosivustoissa. Tällä sivulla kerrotaan, mitä tietoja ne keräävät, kuinka käytämme niitä ja miksi joskus täytyy tallentaa evästeitä. Kerromme myös, kuinka voit estää evästeiden tallentamisen, mutta tämä voi huonontaa tai "rikkoa" tiettyjen sivuston osien toiminnallisuutta.

Lisää yleistä tietoa evästeistä Wikipedian artikkelissa: https://fi.wikipedia.org/wiki/Eväste